Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kalevan solki

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Muinaisten jättiläistemme eli kalevanpoikien valtakausi on sammumassa. Mutta Lokin kirous värjyy uhkana yllä, ja säädetty aika lähestyy. Väinämöisen on vielä kerran noustava apuun, löydettävä kauan sitten kadonnut Kalevan solki ja pelastettava suomalaisten kantasuku lopulliselta perikadolta.

Eletään vuotta 801. Viikinkiajan Itämeri on voimakas, itsetuntoinen, tapahtumatäyteinen keskuskenttä, jota muu maailma niin pelkää kuin kunnioittaa – ja pakanallisuutensa vuoksi myös vihaa. Turkuun asettunut hämäläisseppä Ilmarinen väsää öisin ikiliikkujia aavistamattakaan, mitä hänen varalleen on suunniteltu. Levoton Lemminkäinen aiheuttaa jatkuvaa sekasortoa rampatessaan Suomenniemen, Bjarmian ja Saarenmaan väliä, kun taas vakava Joukahainen hautoo haastavansa tietäjistä suurimman, sillä kuningas Väinämöinen on jo vuosia sitten luopunut loveenlankeamisen vaaroista olvin hyväksi. Mutta hurjin kaikista on Louhi, Pohjolan akkakuningas. Hänen katalissa aivoissaan kypsyy kunnianhimoisia, hirveitä juonia, ja kaiken ratkaiseva talvisota varsinaissuomalaisten ja vakkasuomalaisten välillä on vain ajan kysymys.

Tämä tarina perustuu tositapahtumiin. Useimmat yksityiskohdat ovat jo hävinneet perimätiedostamme, mutta rippeitä on jäljellä arkistoihimme kerätyissä kansanrunoissa, joista Kalevalakin on koottu. Jari Tammi on tehnyt oman huiman rekonstruktionsa siitä, mitä todella tapahtui myyttisessä esihistoriassamme. Kalevan solki on fantastinen ja vapauttavan hauska seikkailuromaani täynnä vaarallista samanismia ja arkipäivän mytologiaa.
(Takakansiteksti)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Tekstinäyte

Väinämöisen ympärille avautui taivaanrannaton maailma, joka jatkui äärettömiin ilman syvyyden vaikutelmaa kuin yksisilmäisen kangastus. Tänne jokainen tulisi kerran ja jäädäkseen, mutta hän oli vain vierailemassa. Hän loi nopean yleissilmäyksen ja näki kaiken olevan suunnilleen ennallaan. Syksynvihreän maiseman supisti kasaan matala jokilaakso, jonka musta tuonenvirta lävisti kuin käärme.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

767

Kieli