Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Elämänkirja
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Olin silloin seitsemäntoista. Kun huusin kutsuhuutoja pellon reunassa, lehmät nousivat makaamasta ja lähtivät perääni. Minä olin tarpeellisuudestani hyvin tietoinen ja ylpeä. Me asuimme Matalan kylässä, itäisellä sydänmaalla, juuri siellä missä vaarat nousivat ympärille suu riksi muureiksi. Minulle ne muurit olivat turvalliset ja suojaisat.
Kahdeksantoista savua nousi vaarojen välistä, näin ikkunastani kaikkien pellot ja talot. Pakkasiltoina katsoin alas laaksoon ja näin tupien valot. Ne sammuivat yksitellen. Minä valvoin viimeisenä. Matalan kylässä minä yritin lähestyä eläimen vaistoa ja onnistuinkin siinä. Minusta tuntui että kuuloni herkistyi koiran kuuloksi, silmäni herkistyivät pöllön silmiksi ja maankuoren tavoin ihoni tunsi säiden vaihtelut.
Tuli viimeinen kevät. Tuli outo ja nopea humaus ja kaikki pyyhittiin pois nopeasti.
- Ei täällä kukaan jaksa enää elää. Niin oli isä sanonut. - Pannaan kaikki lehmät teurasautoon! Niin oli äiti sanonut.
Tähän maahan minä olisin halunnut juurtua pysyvästi. Muut halusivat minulle suurempaa vaikka minä tiesin jo silloin että minulle olisi riittänyt pieni taivas.
Esko-Pekka Tiitisen Elämänkirja on herkkä ja intensiivinen romaani 17-vuotiaan Marjan elämästä, kesästä jonka aikana hän joutuu luopumaan entisestä kodistaan ja elämäntavasta johon hän on juurtunut. Marjan sisko on lähtenyt opiskelemaan, ja vanhemmat aikovat myydä kotitilan ja muuttaa kaupunkiin. Marja masentuu syvästi, mutta taideterapian ja uuden ystävän, Zenin, avulla Marja löytää itsestään uusia voimavaroja ja oppii Zenin lailla kysymään: "Mitä on?"
(Tammi)
- - -
”Minulle juuri näkeminen oli kaikkein tärkeintä. Kukaan ei sitä tiennyt, että minun silmilläni tämä maisema oli ainoa todellisuus johon uskoin, ja jota rakastin. Ja vaikka minä näin saman maiseman joka päivä uudestaan ja uudestaan, en koskaan kyllästynyt siihen.”
17-vuotias Marja repäistään irti kotimaisemastaan Vehkasuon Matalasta. Edessä on muutto kaupunkiin. Kun Marja kieltäytyy jättämästä kotimaisemaa, ei lähde pellolta nukkumaan ja sanoo vanhemmilleen olevansa vehnä, onkin edessä matka hiljaisten sairaalaan, ensin suljetulle osastolle ja sitten nuoriso-osastolle.
Sairaalassa Marja tutustuu Zeniin, joka samaistuu pilviin. Omahoitaja Salme, terapeutti Jouni ja isosisko Elli ovat myös Marjan tukena. Taideterapian ja valokuvaamisen avulla Marja löytää väyliä käsitellä suruaan. Vähitellen hän myös oppii ilmaisemaan tunteitaan puhumalla ja uudenlainen ymmärrys vanhempien kanssa on mahdollinen.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Kahdeksantoista savua nousi vaarojen välistä, näin ikkunastani kaikkien pellot ja talot. Pakkasiltoina katsoin alas laaksoon ja näin tupien valot. Ne sammuivat yksitellen. Minä valvoin viimeisenä. Matalan kylässä minä yritin lähestyä eläimen vaistoa ja onnistuinkin siinä. Minusta tuntui että kuuloni herkistyi koiran kuuloksi, silmäni herkistyivät pöllön silmiksi ja maankuoren tavoin ihoni tunsi säiden vaihtelut.
Tuli viimeinen kevät. Tuli outo ja nopea humaus ja kaikki pyyhittiin pois nopeasti.
- Ei täällä kukaan jaksa enää elää. Niin oli isä sanonut. - Pannaan kaikki lehmät teurasautoon! Niin oli äiti sanonut.
Tähän maahan minä olisin halunnut juurtua pysyvästi. Muut halusivat minulle suurempaa vaikka minä tiesin jo silloin että minulle olisi riittänyt pieni taivas.
Esko-Pekka Tiitisen Elämänkirja on herkkä ja intensiivinen romaani 17-vuotiaan Marjan elämästä, kesästä jonka aikana hän joutuu luopumaan entisestä kodistaan ja elämäntavasta johon hän on juurtunut. Marjan sisko on lähtenyt opiskelemaan, ja vanhemmat aikovat myydä kotitilan ja muuttaa kaupunkiin. Marja masentuu syvästi, mutta taideterapian ja uuden ystävän, Zenin, avulla Marja löytää itsestään uusia voimavaroja ja oppii Zenin lailla kysymään: "Mitä on?"
(Tammi)
- - -
”Minulle juuri näkeminen oli kaikkein tärkeintä. Kukaan ei sitä tiennyt, että minun silmilläni tämä maisema oli ainoa todellisuus johon uskoin, ja jota rakastin. Ja vaikka minä näin saman maiseman joka päivä uudestaan ja uudestaan, en koskaan kyllästynyt siihen.”
17-vuotias Marja repäistään irti kotimaisemastaan Vehkasuon Matalasta. Edessä on muutto kaupunkiin. Kun Marja kieltäytyy jättämästä kotimaisemaa, ei lähde pellolta nukkumaan ja sanoo vanhemmilleen olevansa vehnä, onkin edessä matka hiljaisten sairaalaan, ensin suljetulle osastolle ja sitten nuoriso-osastolle.
Sairaalassa Marja tutustuu Zeniin, joka samaistuu pilviin. Omahoitaja Salme, terapeutti Jouni ja isosisko Elli ovat myös Marjan tukena. Taideterapian ja valokuvaamisen avulla Marja löytää väyliä käsitellä suruaan. Vähitellen hän myös oppii ilmaisemaan tunteitaan puhumalla ja uudenlainen ymmärrys vanhempien kanssa on mahdollinen.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Päähenkilöt
Tapahtumapaikat
Tarkka aika
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.