Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Auetkoon maa

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Onni ja oikeudenmukaisuus ovat suuria sanoja. Niitä maalle juhannuksen viettoon tuleva mies kuitenkin tavoittelee, kassissaan satojen tuhansien kruunujen ryöstösaalis.

Joulun alla Upsalassa ammutaan kotiinsa pariskunta, eikä motiivista tunnu olevan jälkeäkään. Myös tekijän pako varastetulla autolla vaikuttaa suunnittelemattomalta.
Komisario Ann Lindell työtovereineen joutuu aloittamaan vähästä, ja selittämättömät väkivallanteot jatkuvat.

Lindellin rakastettu Edvard Risberg on jättänyt perheensä ja muuttanut Ahvenanmeren rannikon saareen. Edvard etsii itseään ja suree väärien arvojen voittokulkua. Hänelle oikeudenmukaisuus on yhteiskunnallinen kysymys.

Tarinassa on kolme päähenkilöä: murhaaja joka saa nimen vasta lopussa, Ann ja Edvard. Murhaaja on kadottanut onnen ja vääryys on saanut vallan. Ann jahtaa murhaajaa ja etsii onnea Edvardista.

Karhean surumielinen kertomus vetää imuunsa kohti vääjäämätöntä loppuratkaisua
(Blue Moon)

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tapahtuma-aika

Tarkka aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

341

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

317

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Sarjamerkintä