Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Veijarin testamentti

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Tapahtuma-aika

Tarkka aika

Tekstinäyte

Ylittäessäni katua jäin empien tuijottamaan numero kolmenkymmenenkahden tuttua julkisivua. Katosta puuttui yksi harjatiili, ja muuan lian mustaamista ovenpäällysruuduista oli haljennut. Erään yläkerran huoneen ikkunassa oli valo, mikä sai sen näyttämään vinolta. Vuosikausia olin kulkenut konttorista kotiin tähän melko ränsistyneeseen Mecklenburgh Squaren kulmassa seisovaan taloon, mutta nyt tuntui siltä kuin olisin silmäillyt sitä ensi kertaa. Minun oli palautettava mieleeni, että nuo ikkunat juuri pääoven oikealla puolella olivat minun ikkunani, että niiden takana olivat kaikki vaatteeni ja paperini ja kirjani, kaikki ne esineet, jotka muodostivat kotini.
Mutta nyt en päässyt kiinni todellisuuteen. Elin kuin unessa. Luulen, että olin vielä hämmennyksissäni uutisista.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

301

Kustantaja

Kääntäjä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

286

Kieli

Kääntäjä