Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kaima

Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoittaa tai klikkaa pikkukuvaa.
Voit tarkistaa, löytyykö teos omasta kirjastostasi.

 
 
Nimi
Kaima
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Tyyppi
romaanit
Päähenkilöt
Tapahtumapaikat
Konkreettiset tapahtumapaikat
kuvaus
Kaima kertoo Bostonissa asuvasta Gangulin bengalilaisperheestä ja sen jäsenten vähittäisestä, eri tahtiin etenevästä kotiutumisesta Amerikkaan. Kirja alkaa vuodesta 1968, jolloin perheeseen syntyy poika. Hänestä tulee Gogol suuren venäläisen kirjailijan mukaan, jonka teos oli auttanut hänen isäänsä pelastumaan junaonnettomuudesta. Perheen isästä tulee MIT:n opettaja, he ostavat talon esikaupungista, oppivat paistamaan kiitospäiväkalkkunan, tosin omaan tapaan maustettuna, kietomaan villahuivin lumiukon kaulaan ja värjäämään ja piilottamaan keitettyjä munia pääsiäisenä. Mutta perheen äiti Ashima ei pääse irti tunteestaan, että muukalaisuus on kuin elinikäinen raskaus: lakkaamatonta odotusta, jatkuva taakka, alituinen tunne ettei kaikki ole kunnossa.
(Tammi)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ilmestymisaika
Sivumäärä
413
Kustantaja
Kääntäjä
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
358
Kustantaja
Kääntäjä
Automaattisesti tuotettuja vinkkejä hakusanoihin perustuen. Nuolisymbolia klikkaamalla näet vinkkauksen perusteet.
Teosvinkki: otsikko on linkki teoksen tietoihin
Kirjailijavinkki: otsikko on linkki kirjailijan tietoihin
Hakusanavinkki: lisää hakusanalla kuvailtuja teoksia
Katso myös
  • Henkilöt, toimijat
    perheet (ryhmät)
  • Kirjallisuudenlaji
    perheromaanit
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Yhdysvallat
  • Alkukieli
    Englannin kieli
  • Tarkka aika
    1970-luku
  • Kirjallisuudenlaji
    kehitysromaanit
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Tyyppi
    romaanit
  • Tarkka aika
    1960-luku
  • Henkilöt, toimijat
    maahanmuuttajat
  • Tulvaniitty(romaanit)
  • Henkilöt, toimijat
    yhteiskuntaluokat
  • Henkilöt, toimijat
    köyhät
  • Kirjallisuudenlaji
    dokumenttikirjallisuus
  • Alkukieli
    Englannin kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    dokumenttikirjallisuus
  • Tyyppi
    romaanit
  • Aiheet ja teemat
    eriarvoisuus
  • Kirjallisuudenlaji
    yhteiskunnalliset romaanit
  • Kirjallisuudenlaji
    historialliset romaanit
  • Alkukieli
    Englannin kieli
  • Tekijä
    Adichie, Chimamanda Ngozi
  • Aiheet ja teemat
    eriarvoisuus
  • Henkilöt, toimijat
    yhteiskuntaluokat
  • Kirjallisuudenlaji
    yhteiskunnalliset romaanit
  • Aiheet ja teemat
    havainnointi ja aistiminen
  • Aiheet ja teemat
    sisällissodat
  • Tyyppi
    romaanit
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Nigeria
  • Kauneudesta(romaanit)
  • Tyyppi
    runokokoelmat
  • Aiheet ja teemat
    eriarvoisuus
  • Henkilöt, toimijat
    sotilaat
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Afrikka
  • Tyyppi
    romaanit
  • Kirjallisuudenlaji
    yhteiskunnalliset romaanit
  • Henkilöt, toimijat
    heimot
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Afrikka
  • Tapahtumapaikat
    kylät
  • Tarkka aika
    1960-luku
  • Alkukieli
    Englannin kieli
  • Tarkka aika
    1980-luku
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Boston
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Henkilöt, toimijat
    miehet
  • Tyyppi
    romaanit
  • Kirjallisuudenlaji
    kehitysromaanit
  • Oma taivas(romaanit)
  • Kirjallisuudenlaji
    yhteiskunnalliset romaanit
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Nigeria
  • Henkilöt, toimijat
    yhteiskuntaluokat
  • Tapahtumapaikat
    kylät
  • Kirjallisuudenlaji
    dokumenttikirjallisuus
  • Tapahtumapaikat
    metsät
  • Alkukieli
    Englannin kieli
  • Tyyppi
    romaanit
  • Tapahtumapaikat
    kylät
  • Kirjallisuudenlaji
    dokumenttikirjallisuus
  • Kirjastonhoitaja suosittelee
    Puolikas keltaista aurinkoa
  • Alkukieli
    Englannin kieli
  • Kirjastonhoitaja suosittelee
    Leijapoika
  • Kirjastonhoitaja suosittelee
    Puolikas keltaista aurinkoa
  • Tyyppi
    romaanit
  • Tyyppi
    runokokoelmat
  • Kirjallisuudenlaji
    yhteiskunnalliset romaanit
  • Tyyppi
    romaanit
  • Henkilöt, toimijat
    köyhät
  • Aiheet ja teemat
    eriarvoisuus
  • Tapahtumapaikat
    kylät
  • Tyyppi
    runokokoelmat
  • Alkukieli
    Englannin kieli
  • Henkilöt, toimijat
    yhteiskuntaluokat
  • Alkukieli
    Englannin kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    yhteiskunnalliset romaanit
  • Tyyppi
    romaanit
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Afrikka
  • Tarkka aika
    1960-luku
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Nigeria
  • Kirjallisuudenlaji
    yhteiskunnalliset romaanit
  • Aiheet ja teemat
    havainnointi ja aistiminen
  • Tyyppi
    romaanit
  • Kirjallisuudenlaji
    yhteiskunnalliset romaanit
  • Tyyppi
    runokokoelmat
  • Alkukieli
    Englannin kieli
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Nigeria
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Afrikka
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Nigeria
  • Henkilöt, toimijat
    heimot
  •