Viertola, Ulla

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Koulutus tai tutkinto

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tekstinäyte

Adulkar kulki huoneen poikki altaalle ja katseli ympärilleen. Huoneen seinät hämärtyivät valoaukon kirkkaan piirin ulkopuolella, mutta kuvat näyttivät silti värikkäiltä ja selkeiltä.
Salin seinillä, mosaiikkikuvina, seisoivat Oman keisarit puolisoineen monen sukupolven ajalta.
Oman valtakunnan alkuaikoina keisareiden kuvat oli maalattu vain hautaholvien seinille. Sitten ensimmäinen mosaiikkimestari oli tullut Omaan, ja neljä viimeisintä dynastiaa oli ikuistettu tähän saliin. Mosaiikkisali oli suuri huone, mutta Omalla oli ollut paljon keisareita: salin seinät olivat jo täynnä kuvia ja Adulkar III:n olisi keksittävä jokin uusi paikka omalle kuvalleen, sitten kun sen tekemisen aika tulisi.
Ensimmäisten kuvien valmistumisesta oli kulunut monta sataa vuotta. Vaatteiden kuosi oli vuosien kuluessa muuttunut, ja vanhemmat keisarit näyttivät jäykemmiltä korkeissa päähineissään. He seisoivat suorarintaisina ja pystyleukaisina, ja heidän keisarinnojensa korut olivat suuria ja raskaita. Muutamissa kuvissa oli lintuja, jotka lensivät keisarien yläpuolella tai istuivat heidän olkapäillään. Linnut oli tehty sinisestä ja vihreästä lasista ja kivestä, ja niiden sulat kiiluivat himmeästi.
Kiviset siivet, ajatteli Adulkar hajamielisesti. Ei kivisillä siivillä voi lentää…
Adulkar oli joskus kysynyt keisarilliselta arkistonvartijalta, miksi vanhoihin kuviin oli laitettu lintuja. Arkistonvartija oli viivytellyt vastaustaan ja mutissut jotakin sellaista, että Oman alkuajoilta säilyneissä kirjoituksissa kyllä puhuttiin linnuista. Mutta ne tekstit olivat vanhuuttaan hapertuneita ja katkonaisia ja niissä kerrottiin kummallisia asioita; arkistonvartija oli sitä mieltä, että kauan sitten aikakirjoihin oli kirjoitettu muistiin myös perättömiä tarinoita ja satuja.
Sitten arkistonvartija oli innostunut kertomaan nuorelle Adulkarille juuri noista keisareista ja keisarinnoista, joiden kuviin oli laitettu lintuja. Aikakirjojen mukaan he olivat olleet erikoisen vahvoja hallitsijoita, jotka olivat pelastaneet kansansa jostakin suuresta vaarasta. Mutta arkistonvartija epäili entisaikojen kirjurien vilpittömyyttä: luultavasti nämä olivat muokanneet huhupuheista todentuntuisia tarinoita keisareista ja noista linnuista. Arkistonvartija tuomitsi ankarasti sellaisen, ja Adulkar oli hänen kanssaan samaa mieltä. Sellainen ei käynyt enää laatuun Oman valtakunnassa, vaan kaiken muistiinkirjoitetun täytyi olla oikeaa ja tapahtunutta.


(Mosaiikkilintu 2006)