Tuure, Leila

On sama kuin

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Elämäkertatietoa

Synnyin Porissa, esi-isieni kaupungissa, juuri ennen talvisotaa, ja palasin takaisin kotiin vuonna 2008 yli kymmenen Espoossa vietetyn vuoden jälkeen.

Äitini vanhemmilla oli suuri vaikutus kulttuuriharrastusteni syntyyn. Mummu, vaikka olikin ollut pumpulitehtaan tyttö, kantoi kirjastosta sylikaupalla romaaneja luettavakseen, ja musiikinharrastaja-tuffa soitti peltisepän työnsä ohella mm. teatteriorkesterissa, jollainen lapsuudessani oli vielä Porissa. Istuin mummuni kanssa innokkaana sekä konserteissa että teatterissa.

Taiteellisesti lahjakas isäni, nyt 96-vuotias, teki elämäntyönsä sotien jälkeen suunnittelijana Rosenlewin tehtaitten piirustuskonttorissa.

Äitini, työläisperheen tytär, sai luvan pyrkiä oppikouluun, Porin tyttölyseoon, ja minä samoin kuin sisareni seurasin hänen jälkiään. Veljeni suuntautui käytännöllisemmälle alalle. Äitini kouluvuosina opettajaneidit eivät hyvällä katsoneet työläisperheestä tulleen tytön koulunkäyntiä, ja ehdot historiassa saivat äitini eroamaan 9-vuotisesta oppikoulusta 8.luokalta, eikä hän koskaan ymmärtänyt, että itse valitsin historian opiskelun lähdettyäni Turun yliopistoon. Siihen kyllä vaikutti suuresti, että historiaa oli helppo lukea paljoon lukemiseen tottuneelle, paljon helpompi kuin kieliä tai kemiaa, joita myös kokeilin. Toimin myös historian lääninkouluttajana Turun ja Porin läänissä 1970-luvulla.

Ammatinvalintaani vaikuttivat aikoinaan Louvren taidemuseossa teini-ikäisenä näkemäni kerta kaikkiaan mahtava, sykähdyttävä ja pysäyttävä Samotrakeen Nike, joka yhä hallitsee yksin ja ylväänä korkean portaikon ylätasannetta. En ole vielä toipunut siitä järkytyksestä, jonka koin kuullessani ensimmäisen kerran Nike-jumalattaren nimen äännettävän Naik. Tuskin koskaan toivunkaan. Se kuuluu samaan kategoriaan kuin kissanruoka Seesar tai suomalaisten paikannimien virheelliset taivutukset. Lähes lapsesta asti lukemani englantilaiset, keskiaikaa ja renessanssia kuvaavat romaanit lienevät vaikuttaneet paitsi kiinnostukseeni historiaan niin myös omaan kirjoittamisinnostukseeni.

Oman elämäntyöni olen tehnyt historian opettajana pääosin Porin suomalaisen yhteislyseon yläasteella ja lukiossa. Viimeisinä vuosina ennen eläkkeelle jäämistäni opetustyöhön alkoi lomittua kirjoittaminen, äitini suureksi kummastukseksi nimenomaan historiallisten romaanien tekeminen. Vuonna 2007 päädyin perustamaan oman kustantamon osittain sen takia, ettei siihenastinen kustantajani Karisto välittänyt kustantaa niin paljon kuin minä kirjoitin ja osittain siksi, että kustannussopimusten mukaiset palkkiot kirjoittajille ovat kovin alhaiset. En ole katunut päätöstäni, pikemminkin ihmettelen, että useammat kirjailijat eivät ole menetelleet samoin.

Tänä vuonna julkaisen 20.romaanini, joten pääasiallisin harrastukseni on kirjoittaminen. Lisäksi luen paljon ja matkustelisin paljon enemmän kuin voin, erityisesti Roomassa olen tuntenut olevani kotonani. Tietysti myös musiikki, konsertit ja ooppera, ovat läheisiä.

Olen saanut vuonna 2009 Nortamo-palkinnon sekä vuonna 2011 Pori tutuksi-palkinnon.

Kaiken tämän ohella olen ehtinyt saada viisi lasta, nuorimmaisen 47-vuotiaana, mutta se kai on pitänyt minut vireänä ja ahkerana. Tunsin kuitenkin suurta helpotusta päästyäni vihdoin viisikymppisenä nousemaan lattiatasolta vähän ylemmäksi. Nyt kaikki lapseni ovat tietenkin aikuisia, ja elelen kahdestaan mieheni Matin kanssa meren rannalla Porin Reposaaren Tyltyssä.

Tekstinäyte

Puolenpäivän aikaan Anna Fallinin salongin ovi rämähti auki ja oveen kiinnitetty kello kalkatti tuskaisesti. Anna vilkaisi Gretaa: - Arvaa, kuka tuli.
Gretan posket helähtivät punaisiksi. Kyllä hän arvasi, kuka sellaisella melulla ja räminällä tunkeutui puodin rauhalliseen ilmapiiriin. Arvid tietysti, hänen laillisesti, vaikkakin varsin noloissa olosuhteissa vihitty aviomiehensä. Arvid oli tullut myöhään illalla tarkastusmatkaltaan Hermanssonin telakalta Luvialta. Hän oli tunkeutunut Gretan viereen lumituiskusta märkänä, hikisenä ja tupakanhajuisena. Onneksi hän oli ollut niin uupunut, ettei jaksanut muuta kuin mutista, että aurinko oli sulattanut puolet tiestä olemattomiin. Reki oli juuttunut sohjoon eikä hän ollut saada sitä irti, vaikka matkan varrelta oli saatu apuvoimia, mutta kuorma oli ollut liian raskas ja se oli ollut pakko puoliksi purkaa. Ja ties vaikka tien pieleen olisi siinä sateessa ja pimeydessä jäänyt osa tavaroistakin.
Arvid oli jäänyt nukkumaan, kun Greta ja lapset olivat lähteneet omille teilleen. Nyt hän oli tulenpalavan kiukkuinen. Niin vihainen hän ei ollut edes vaivalloisen kotimatkansa takia, mutta nyt hän oli kuin ukkonen ja sata salamaa.
- Jumalauta, nainen, mitä sää teet täällä? Sun paikkasi on Forssissa piikojen perään katsomassa!
- Mun paikkani on täällä, Greta sanoi tyynesti. - Tämä on mun työni. Forssi tulee toimeen ilman minuakin.
- En mää sua sen takia nainut, että sää fiiraisit päivät jossain perkeleen hattupuodissa! Itseeni varten mää sinut otin. Alas tulla, Arvid komensi, muttei Greta liikahtanutkaan tuoliltaan, vaan käänsi katseensa takaisin työhönsä ja jatkoi silkin poimuttamista kuin olisi ollut yksin huoneessa.
Arvid harppasi huoneen poikki hänen luokseen, tempaisi kädestä ja alkoi kiskoa häntä ovelle. Neulat sinkoilivat lattialle, silkkikangas valui Gretan jalkoihin, pöytä oli vähällä kaatua. Silloin Anna Fallin tulistui.
- Kauppias Grönforsilla ei ole mitään asiaa tulla rähisemään minun talooni. Vanhastas kaikille ihmisille on turvattu kotirauha, ja tämä puoti on sen piirissä. Jos kauppias tahtoo kirota ja rähjätä, niin on hyvä ja menee tekemään sen ulos. Anna juoksi pitämään salonkinsa ulko-ovea auki sen takia, että Grönfors keskellä raivonsa ymmärtäisi paremmin hänen tarkoituksena, mutta etenkin sen takia, että kadulla kulkijat näkisivät ja kuulisivat, mitä arvon porvari sanoi ja teki. Se auttoikin sen verran, että Arvid hiljentyi, mutta Gretan käsivartta hän puristi niin lujasti, että siihen paisuivat komeat mustelmat.
- Mää tulen ehtoolla, kun puoti suljetaan. Greta ei aikonut antaa periksi.
- Mene sää vain Forssiin omiin töihisi ja koeta Herran tähden rauhoittua. Muuten koko kaupunki saa uutta naurunaihetta, enkä mää kestä sitä. Mene nyt, mää jään tänne. Puhutaan kotona kaikessa rauhassa mitä tehdään, ei täällä kaiken kansan edessä.


(Hatuntekijä 2007)

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia naistenviihteen taitajia: 100 vuotta rakkautta. Toim. Ritva Aarnio ja Ismo Loivamaa. BTJ Kirjastopalvelu 1999

Kotimaisia nykykertojia 1-2. Toim. Ismo Loivamaa.
BTJ Kirjastopalvelu 2003