Susi, Heimo

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

Kuva: Otava

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Kuolinaika

Kuolinpaikkakunta

Koulutus tai tutkinto

Ammatti

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

näytelmät

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Kirjailijan omat sanat

Ensimmäiset kertomukset tein 50-luvulla tilapäisessä rahapulassa Viikon kertojat -nimiseen lehteen. Huomasin, että kirjoittaminen on hyvä ja halpa harrastus. Se on monesti hiipunut pois pitkiksi ajoiksi mutta olen lämmittänyt sen uudelleen, kun elämä on muuten tuntunut menevän liikaa rutiiniksi. Työn ohessa kirjaileminen rajoittui suhteellisen vähän istuma-aikaa vaativaan sketsiin ja näytelmään. Eläkkeelle pääsy antoi sitten tilaisuuden istua pidempään ja niin syntyi romaani. Työelämässä jouduin usein tekemisiin eri ammattilaisten kanssa: insinöörien, juristien, ekonomistien, koulutussuunnittelijoiden. Jokainen uskoi pelastavansa maailman omilla opeillaan, psykologi psykologialla ja teknikko tekniikalla, humanisti humanismillaan, luonnontieteilijä luonnontieteellään. Miksi ihminen uskoo siihen mihin hän uskoo? Olin tehnyt asiasta jo sosiologian gradunkin. Uskonnonopettajani koulussa oli uskonut Lutherin puhtaaseen oppiin, työtoverini Marxiin. Miten ihminen selittää uskollaan maailman menoa, miten onnistuu olemaan näkemättä asioita, joita ei pysty uskoonsa sovittamaan? Mielenkiintoista! Miksi uskoo sittenkin vaikka uskomatta olisi paljon helpompaa. Kiinnostavaa! Pullistaa uskonsa taivaisiin ja pullistuu itsekin. Ihmeteltävää! Eläkkeelle pääsy antoi aikaa perehtyä tieteen, filosofian ja uskonnon, politiikan populäärikirjoihin ja laajentaa ihmettely globaaliseksi, nostaa se eksistentiaaliselle tasolle ja ulottaa se ikuisuuteen. Päällimmäiseksi nousi kysymys: Mikä ihmeen otus ihminen oikein uskoo olevansa? Oikeastaan, jos asiaa ajattelee, niin siihen pulmaanhan kaikki kirjallisuus, runo, draama ja proosa etsii vastausta. Päätin, että minä olen ikäni ja kokemukseni ansiosta oikea henkilö kiertelemättä ja kaartelematta sen antamaan. Siksi kirjoitan romaania. Haudon sitä neljän seinän sisällä itsekseni, muuten kiusaisin läheiseni uskonasioilla sekopäisiksi. Edellisessä romaanissani kysymyksen ratkaisu jäi hieman kesken, seuraavassa sen ratkaisen. Siihen minulla on kaikki edellytykset, joista tärkein se, etten itse usko mihinkään, eläkkeellä ei tarvitse. Täältä ihmiskunnan ulkopuolelta näkee hölmöydet hölmöyksinä. Niiden varassa eletään, kuollaan ja niiden mukaan asiat järjestetään - usein oikein fiksusti. (Tietenkin itse uskon lottovoittoon, olisi hölmöä olla uskomatta)

Makuasioita:
Taiteentekijänä annan kaiken kunnioitukseni asioiden maistelijoille: lyyrikoille, proosan minimalisteille, miniatyyrimaalareille. Kadehdin heitä, he saavat asiansa esille hiljaisin, hienoin, herkin keinoin olematta sentimentaalisia ja pateettisia. Toiselta kadehdin myös niitä, jotka uskaltavat täysin rinnoin olla sentimentaalisia ja pateettisia, suosikkielokuvani onkin Chaplinin Kaupungin valot. Kolmannelta puolen ihailen myös niitä, jotka ovat mitä ovat, huutavat sen julki ja panevat toimeksi, suosikkisarjani on Teho-osasto. Siinä ammattitaito jyllää, eikä turhia säikähdellä. Sitä minä vasta kadehdinkin.

Taiteen kuluttajalla minua ärsyttävät pitkät johdannot, kiertely ja kaartelu. Raivostuttaa aina se sama. Varsinkin sen saman jatko ja uudelleenlämmitys. Sitä se telkkariviihde on. Suosikkisarjani on Simpsonit. Tykkään kliseistä. Päiväni on pelastettu, jos kohtaan kaikissa koettelemuksissa murtumatonta paukapäisyyttä. Joko riittää makuasioista? Eikö?

Ärsyynnyn, kun hyvä biisi sovitetaan uudelleen huonosti. Kun oopperalaulaja laulaa tangoa, kun maisteri Frangen veikistelee telkkariruudussa, kun hautajaisissa pappi lausuu muistosanoja, kun intellektuelli puhuu intellektejä. Sen sijaan riemastun, kun intellektuelli puhuu pöljiä, kun pappi kakistelee. Riittääkö jo?

Lapsuuteni sunnuntaiaamut pilasi radion koloratuuri laulamalla souda souda sinisorsa. Inhoan telkkarin naurunauhoja. Suhtaudun epäilyksellä perinteeseen, pyhiin arvoihin, hyviin tapoihin, olen hyvin isänmaallinen.

Elämäkertatietoa

Heimo Susi (1930-2017) eli lapsuutensa ja nuoruutensa Helsingissä. Susi oli koulutukseltaan valtiotieteen kandidaatti. Hän työskenteli 1958-93 Työministeriössä, viimeksi ennen eläkkeelle siirtymistään ylitarkastajana.

Heimo Suden esikoisromaani Virkamatka (1996) oli yksi vuoden Finlandia-ehdokkaista. Suden kolmas romaani Sopimukseton tila (2007) on ironinen kertomus virkamiehen pohdiskeluista – elämästä sellaisena kuin se käsitetään.

Susi on myös kirjoittanut kuunnelmia, musikaalin ja kolme teatterinäytelmää sekä käsikirjoituksia ja sketsisarjoja televisiolle.

(Otava)

- - -


isä August Susi, tullivartija, äiti Maria Susi, räätäli

Ensimmäinen työpaikka oli aasin ajajana Korkeasaaressa, katselen maailmaa myös siltä kannalta. Varsinainen elämänura (1958-93) työministeriössä, viimeksi ylitarkastajana.

opinnot: sosiologiaa ja psykologiaa Helsingin yliopistossa. Katselen maailmaa näiltä kannoilta.

Valtionpalkinto näytelmästä 1967

harrastukset: taudit, sairaudet, lääkärikirjat; proosan ja dialogin kirjoittaminen

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Näytelmiä:

Vaaralliset leikit (Rauman kaupunginteatteri). TV2 esittänyt nimellä Kuka makaa missä.
Mies ja tango (Varkauden teatteri).
Jättiläisten jälkeen (Tampereen teatteri).

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita. Toim. Vesa Sisättö & Toni Jerrman, Maija Arponen. BTJ, 2006.