Susi, Heimo

Ensimmäiset kertomukset tein 50-luvulla tilapäisessä rahapulassa Viikon kertojat -nimiseen lehteen. Huomasin, että kirjoittaminen on hyvä ja halpa harrastus. Se on monesti hiipunut pois pitkiksi ajoiksi mutta olen lämmittänyt sen uudelleen, kun elämä on muuten tuntunut menevän liikaa rutiiniksi. Työn ohessa kirjaileminen rajoittui suhteellisen vähän istuma-aikaa vaativaan sketsiin ja näytelmään. Eläkkeelle pääsy antoi sitten tilaisuuden istua pidempään ja niin syntyi romaani. Työelämässä jouduin usein tekemisiin eri ammattilaisten kanssa: insinöörien, juristien, ekonomistien, koulutussuunnittelijoiden. Jokainen uskoi pelastavansa maailman omilla opeillaan, psykologi psykologialla ja teknikko tekniikalla, humanisti humanismillaan, luonnontieteilijä luonnontieteellään. Miksi ihminen uskoo siihen mihin hän uskoo? Olin tehnyt asiasta jo sosiologian gradunkin. Uskonnonopettajani koulussa oli uskonut Lutherin puhtaaseen oppiin, työtoverini Marxiin. Miten ihminen selittää uskollaan maailman menoa, miten onnistuu olemaan näkemättä asioita, joita ei pysty uskoonsa sovittamaan? Mielenkiintoista! Miksi uskoo sittenkin vaikka uskomatta olisi paljon helpompaa. Kiinnostavaa! Pullistaa uskonsa taivaisiin ja pullistuu itsekin. Ihmeteltävää! Eläkkeelle pääsy antoi aikaa perehtyä tieteen, filosofian ja uskonnon, politiikan populäärikirjoihin ja laajentaa ihmettely globaaliseksi, nostaa se eksistentiaaliselle tasolle ja ulottaa se ikuisuuteen. Päällimmäiseksi nousi kysymys: Mikä ihmeen otus ihminen oikein uskoo olevansa? Oikeastaan, jos asiaa ajattelee, niin siihen pulmaanhan kaikki kirjallisuus, runo, draama ja proosa etsii vastausta. Päätin, että minä olen ikäni ja kokemukseni ansiosta oikea henkilö kiertelemättä ja kaartelematta sen antamaan. Siksi kirjoitan romaania. Haudon sitä neljän seinän sisällä itsekseni, muuten kiusaisin läheiseni uskonasioilla sekopäisiksi. Edellisessä romaanissani kysymyksen ratkaisu jäi hieman kesken, seuraavassa sen ratkaisen. Siihen minulla on kaikki edellytykset, joista tärkein se, etten itse usko mihinkään, eläkkeellä ei tarvitse. Täältä ihmiskunnan ulkopuolelta näkee hölmöydet hölmöyksinä. Niiden varassa eletään, kuollaan ja niiden mukaan asiat järjestetään - usein oikein fiksusti. (Tietenkin itse uskon lottovoittoon, olisi hölmöä olla uskomatta)