Rousu, Terttu

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

tietokirjat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Kirjailijan omat sanat

Todellinen kirjoitusvimma iski kahdeksankymmentäluvulla. Innostuksen huumassa ilmoittauduin kirjoittajakurssille Tornion Kansalaisopistoon. Siellä mm. julkaistiin runoantologia. Sen jälkeen olen kokeillut lähes kaikkia kirjoitusmuotoja. Läheisimmiksi ovat tulleet historialliset teokseni, koska niiden kautta saan kertoa nykyisille ja tuleville polville, kuinka entisaikaan elettiin. Samasta syystä olen kirjoittanut myös lukuisat näytelmäni.

Lukemiseksi valitsen kirjan mielialani mukaan eli mikä aihe kulloinkin sattuu kiinnostamaan. Harvemmin kuitenkaan fantasiakirjallisuuteen tulee kajottua.
Elämisessä minulle on tärkeintä koti ja perhe, sopu ja rauha. Sydämestäni toivon, että voisimme jättää elinkelpoisen maapallon lastemme elettäväksi.

Motto: Hengitä siihen malliin etteivät vierelläolijat tukehtuisi

Elämäkertatietoa

Terttu Rousu syntyi Tornion Karungissa 5.6.1947. Rousu kuvaa proosateksteissään realistisesti tornionjokilaaksolaisten arkea ja juhlaa viime vuosisadan alkupuolella.

Harrastukset ovat liikunta, lukeminen ja sanaristikot.

Rousu on kirjoittanut kolumneja Torniolaiseen: vuosina 2005 - 2006, Murrepakinoita Pohjolan Sanomiin vuosina 2006 - 2008, näytelmiä kouluille: (1. Laukkuryssä v. 2004, 2. Jopparitten följyssä v. 2005, 3. Raja-200 v. 2009.), näytelmiä nuorisoseuralle (tekonimet): A. Kun kylään saatiin sähkö. B. Kun kylään tuli televisio. Rousu on myös kääntänyt lukuisia tekstejä murteelle.

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Kolumneja Torniolaiseen: vuosina 2005 - 2006
Murrepakinoita Pohjolan Sanomiin: vuosina 2006 - 2008
Näytelmiä kouluille: 1. Laukkuryssä v. 2004
2. Jopparitten följyssä v. 2005
3. Raja-200 v. 2009.
Näytelmiä nuorisoseuralle (tekonimet): A. Kun kylään saatiin sähkö. B. Kun kylään tuli televisio.
Tekstien kääntämistä murteelle: Lukuisa määrä.

Lehtiartikkeleita: Pohjolan Sanomat 4.11.2005, Laura Lemettinen; Lounais-Lappi 7.11.2005, Mirja Rintala; Meri-Lapin Helmi 9.11.2005, Kaisa Kontturi; Torniolainen 10.11.2005, Minna Kauppila.

Terttu Rousu on myös kääntänyt tornionjokilaakson murteelle: Joulu on jo ovela. Ankoitten saikkauksia peräpohjalaismurtheela. Asiantuntijat: Marketta Harju-Autti ja Rosa Liksom. Sanoma Magazines Finland, 2005. Walt Disney -tuotantoa. Tarinat julkaistu aiemmin Aku Ankka -lehdissä sekä Aku Ankan parhaat-, Parhaat sarjat -, Ankalliskirjasto- ja Aku Ankan juhlasarjat -albumeissa.

Tekstinäyte

Sormet hamusivat käppyräistä ripaa. Pysähtyivät. Sisältä kuului matalaa puhetta. Oliko niitä useampi? Pelko yritti jälleen yliotetta. Vai olisiko sisällä eläimiin sekaantuja?
Ida nielaisi pelon nostattaman palan kurkustaan ja repäisi oven selälleen. Luuta kohosi lyömäasentoon ja pönäkkä vaimo täytti aukon.
- Ulos sieltä ja heti!
Hiljaisuus. Navetan pimennossa häälyi heikko valo. Joku liikkui. Idan sydän hakkasi niin, että vaatteet heiluivat päällä. Ruumis oli päätä myöten kuin taistelutanner, jossa pelko ja viha tappelivat terävin asein.
- Saan kai minä omassa navetassa olla, kuului pimeydestä. Sanat eivät tavoittaneet kauhun kangistaman naisen aisteja.
- Ulos! Samassa luuta sihahti kynnykseen. Pää kurkottui oviaukosta sisään. – Akseli! Sinäkö?
- Kuka muu? Itsehän minut kotiin hälytit.
- En osannut vielä odottaa.
- Koska sitten?
- Vasta maaliskuussa.
Ida tunsi, kuinka hänet kiskaistiin kynnyksen yli ja miehen kädet kietoutuivat hänen ympärilleen. Onnellisesti huokaisten hän painoi yläruumiinsa kiinni turvalliseen rintaan. Mutta sitä auttanutta ei kestänyt kuin hetken. Mies työnsi hänet irti, tunnusteli hänen kohollaan törröttävää vatsaa ja älähti: - Sinäkin?!
- Miten niin… minäkin?
- Olet samassa, tarkoitan tuossa kunnossa.
- Kirjoitinhan tästäkin sinulle.
- Siitä sotkusta ei saanut mitään selvää.
- Kuinka niin? Osasithan sinä ennen kirjeeni lukea.
- Juu juu, mutta se kirje oli päässyt kastumaan ja kosmus sotkenut kirjaimet. Sen verran siitä sain selvää, että kotiin on tultava. Ja nyt minä haluan selityksen. Miksi piti jättää hyvä hanke ja laukata tänne?
- Eikö tässä ole syytä tarpeeksi? Ida kysyi käsiään levitellen. Miehen syyttävä sävy pisti aatamiin.

(Urakka täyttyy, Gummerus 1997. s. 17.)