Koskela, Unto

Se oli kuin isku. Tällä hetkellä se ei ollut juolahtanut mieleeni - mutta kyllä lukemattomat kerrat ennen. Miksi Erkin piti juuri nyt ottaa se puheeksi?
- Niin, puhukaamme vain suoraan, koska niin tahdot. Olet oikeassa - se seikka on todella minulle tärkeä. Varsinkin tänä kesänä olen sitä ajatellut enemmän kuin muulloin. Mutta - sekin on asia, jolle me emme mahda mitään. Etkö sinä nyt todellakaan jaksa uskoa sitä tosiseikkaa, että minä olen alistunut asioihin, joille me emme mahda mitään.
Kurkkuani kuristi itku.
- Emme mahda? Mutta sinähän voisit sen asian muuttaa itsellesi sellaiseksi kuin haluat. Sinä vain kuvittelet tekeväsi minulle suurta vääryyttä, jos kurkottaisit kätesi omaa onneasi kohden. Eihän sinun velvollisuutesi ole uhrata kaikkea minun hyväkseni - varsinkaan silloin, kun minä en itse halua sinua pidättää. Usko minua, Helena, parin vuoden kuluttua, ollessasi naimisissa jonkun toisen kanssa ja imettäessäsi omaa lastasi sinä olisit minulle kiitollinen. Tietysti ero koskisi minuun - mutta kerran on minunkin vuoroni uhrata jotakin sinulle.
Kiusaus. Painaessani kuumia kasvojani viileään tyynyyn näin hengessäni Erkin maalaaman kuvan... Jos antaisin hänelle myöten, olisi se saavutettavissani - voisin olla äiti. Mutta sitten näin toisen kuvan - Erkin yksinäisenä, ehkä katkerasti katumassa tekemäänsä uhrausta, joksi hän sitä nimitti. Tiesin, että ottaessani sen vastaankin, saatuani kauan kaipaamani lapsen en koskaan voisi tuntea itseäni täysin onnelliseksi tietäessäni, mitä se olisi hänelle maksanut, mihin hintaan olisin sen onnen saavuttanut.
- Ei, Erkki. Ei se käy. Erehdyt luullessasi, että sinun ehdottamasi ratkaisu olisi minulle onnellisin. Sen, mitä silloin toisessa suhteessa voittaisin, menettäisin toisessa. Vai luuletko, että lapsenkaipuuni on niin puhtaasti eläimellistä, ettei siihen liittyisi minkäänlaista mielikuvaa isästä - luuletko, että siis voisin rakastaa sinua ja saada lapsen toisen kanssa? Loukkaat minua sillä.
- Tulisit rakastamaan sitä toista miestä siksi, että hän on lapsesi isä.
- En koskaan. Minähän rakastan sinua.
Tiesin puolustavani huonosti asiaani. Vaikkei johtunut mieleenikään antaa hänen todistelujensa vaikuttaa itseeni, en sittenkään voinut olla ajattelematta sitä kiellettyä hedelmää, jota hän tarjosi minulle. Herra Jumala - saihan sitä edes ajatella.
- Tämä on täysin hedelmätöntä keskustelua. Vakuutan sinulle, etten ota kuullaksenikaan ehdotuksiasi. Tiedän, ettet halua pakottaa minua eroon vasten tahtoani - ja se olisi ainoa keino, jolla saisit tahtosi ajetuksi lävitse.
Melkein pakenin hänen luotaan. Miksi, miksi hänen täytyikään kiusata minua ja itseään näin? Miksei hän voinut uskoa sanojani ja olla onnellinen, niinkuin tahdoin ja toivoin hänen olevan.


(Helena ja valhe 1933)