Pekkola, Sulo-Weikko

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Kuolinaika

Kuolinpaikkakunta

Koulutus tai tutkinto

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Muut teokset (kääntäjänä)

Kirjailijan omat sanat

”[…] Erkki Malmberg paraikaa aukoili vastikään Saksasta saapuneita pommipaketteja.
Ne piti ensitilassa saatettaman Suomen puolelle – ja tietysti sieltä edelleen – ja Malmberg kysyi, haluaisinko lähteä hänen mukanaan saattamaan niitä käsipakaasina Haaparantaan,
kaikkivoipa tulli kun ei sentapaista tavaraa sallinut kuljetettavan, ja rahtitavaralähetykset luonnollisesti joutuivat sen armottomiin käsiin.
Kun kerran matkani piti Haaparantaan, saatoin hyvinkin kuljettaa pommejakin mukanani. Suvi liittyi seuraamme, ja kolmisin taas toimme raskaat matkalaukkumme junaan.
Niin tarkkoja olivat ryssien etsijät Tukholmassa, että vaikka matkastamme hoitokomiteaa lukuunottamatta ei kenelläkään ollut tietoa, löytyi santarmien arkistosta myöhemmin Tuk-
holman asemalla otettu kuva, joka esittää meidät juuri junaan astumassa.
[…] Tätä reittiä käyttäen aioimmekin häivyttää viranomaiset jäljiltämme. Suurempaa huo-
miota herättämättä saimme kuusi miehenkantamaa kolliamme siirretyiksi Luulajan junaan, ja olisimme rauhallisina nauttineet kesäpäivän helteestä, ellei seuraamme juuri junan lähti- essä olisi liittynyt henkilö, jonka lakistaan tunsimme tullimieheksi.
Tällaisissa tapauksissa on viisainta esiintyä hyvin kohteliaasti. Tarjosimme tullimiehelle kuin ohimennen tupakkamassimme, ja se antoi heti aiheen tuttavalliseen keskusteluun.
Tiedustelimme uuden tuttavamme asuinpaikkaa, perhesuhteita sekä yleistä hyvinvointia,
samalla visusti tarkaten olisiko hänen mielenkiintonsa herännyt tavaroitamme kohtaan. Au-
liisti kertoi hän koko elämänsä juoksun, samoin kuin useiden sukulaistensakin. Keskustelun
aikana kävi myös ilmi, että hän ei nyt ollut virantoimituksessa, vaan paluumatkalla kotiinsa.
Ammattiaan koskevista seikoista hän antoi aivan pöyristyttäviä tietoja. Kertoi että nykyjään
kuljetetaan suunnattomat määrät kaikenlaista kiellettyä tavaraa. Saksalaisten agentit kuljet-
tavat Suomeen myrkkyjä, kaasuja ja pommeja, ja sehän on hirveä rikos, kun kerran Ruotsi on
puolueeton valtakunta.
Olimme uteliaita tietämään, mitenkä tällaiset kontrabandistit keksitään suuren matkustajatul-
van joukosta ja saimme kuulla suuren psykoloogisen totuuden:
”Heidät tuntee miltei erehtymättömästi katseestaan. Ei tarvitse kuin vilkaista mieheen, niin näkee heti, kuljettaako hän luvatonta tavaraa.”
Lausuimme suuren kunnioituksemme hänen tarkkanäköisyydelleen, ja keskustelumme olisi kenties pitemmältikin käsitellyt eri ihmisten sielullisia ominaisuuksia ja psykoloogista ha- vainto-oppia, ellei junailija olisi ilmoittanut matkatoverillemme, että ”heti pysähdymme tei- dän asemallenne”.
Lyhyt tuttavuutemme loppui syvään yhteisymmärrykseen.”

Esikoisteoksesta Herrana ja heittiönä.

Elämäkertatietoa

Kansakoulunopettaja Henrik Johan Pekkolalle ja rouva Anna Marialle (o.s. Sparvin) syntyi 23.3.1890 Pornaisissa poikalapsi, jolla oli edessään seikkailurikas, mutta myös traaginen elämä. Sulo-Weikko pääsi ylioppilaaksi Porvoon suomalaisesta yhteiskoulusta 1909. Helsingin yliopistosta hän valmistui metsänhoitajaksi 1913 ja toimi sen jälkeen metsänhoitajana vuoteen 1915 saakka.

Isänmaan itsenäisyysajatus ja seikkailunhalu olivat todennäköisesti ne motiivit, jotka saivat Pekkolan lähtemään Pfadfinder-kurssille Lockstedtiin maaliskuussa 1915. Seuraavan vuoden kesällä Pekkola palasi ensimmäisen kerran Suomeen järjestämään kuntoon aktivistien tiedonantoverkoston. Samalla matkalla hän suostui toimittamaan toisenkin asian. Kahden yhtä huimapäisen tuttavansa kanssa hän otti salakuljetettavakseen saksalaisia pommipaketteja Ruotsista Suomen puolelle. Pekkolalle on tyypillistä, että hän kertoo jännittävistä ja vaarallisista tapauksista kevyesti ja huumorilla, ikään kuin kysymyksessä olisi vain hauska leikki.

Vuosista 1915-1916 Pekkola kertoo muistelmissaan Herrana ja heittiönä. Teoksessa Ihmisten kiusana muistelmat jatkuvat vuodesta 1917, jolloin Pekkola on jälleen Saksassa. Suomeen tositoimiin siirtymistä hän saa odotella huhtikuusta marraskuuhun saakka, jolloin pieni jääkäriryhmä kuljetettiin saksalaisella sukellusveneellä Suomeen, Porvoon lähelle Hamnskäriin.

Kansalaissotaan Pekkola osallistui monenlaisissa tehtävissä, kouluttamalla suojeluskuntalaisia ja osallistumalla mm. Keravan taisteluun, missä hän haavoittui.

Ominta alaa Pekkolalle näyttää olleen sissitoiminta, Saksassa hän oli saanut koulutuksen pommien käsittelyssä.

V. 1918 Pekkola solmi avioliiton porvoolaisen Aino Sofie Ellen Lindbergin kanssa.
Perheeseen syntyi kolme lasta.

Kansalaissodan jälkeenkin Pekkola toimi upseerin uralla kunnes v. 1926 ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. E. J. Ellilä tietää kertoa, että " Herrana ja heittiönä kulki käsikirjoituksena kustantajalta toiselle, kunnes Gummerus sen sitten sukulaisen suosituksesta otti (Pekkolan rouvan serkku näet toimi Gummeruksen myyntipäällikkönä). Kirja julkaistiin alkuperäisessä kursailemattomassa muodossaan ja se sai tavattoman hyvän menekin, samoin kuin tekijän myöhemmätkin teokset.

Uuden Suomen Ollin leikillisestä ehdotuksesta lähti toteutumaan hanke Pekkolan laajasta ulkomaanmatkasta v. 1928, jonka aikana hän kirjoitteli Uuden Suomen sunnuntainumeroihin hauskoja matkakuvauksia.

Parhaat näistä julkaistiin sitten kolmena matkakirjana.

Hyvästi Porvoo – morjens Kalkutta! sai Suom. Sosialidemokraatissa seuraavan arvostelun:
"Hauska matkakirja. Kirjoittajalla on jumalallinen huumorin lahja, ja sanonnan vuolaus, niin että hän voi leipoa arkipäiväisimmistäkin asioista nautittavaa, jopa herkullistakin mannaa."

Kirjoittaminen oli Pekkolalle helppoa, hän kirjoitti kaiken vain kertaalleen, eikä hänen käsikirjoituksiaan suuremmin tarvinnut korjailla. Niinpä v. 1930 Pekkolalta ilmestyi kolme teosta: novellikokoelma, muistelmateos ja Kalterijääkärien ensimmäinen osa. Novellikokoelma Heittääpi suolavettä – ja vähän muutakin, ei kuitenkaan saanut hyvää menekkiä.

Kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi ryhdyttyään Pekkola osti Porvoon Sikosaaresta Tuulensuun huvilan suunnitellen kirjoittavansa talvet ja kesät hoitavansa puutarhaa. Palstalleen hän perusti hedelmäpuutaimiston. V. 1930 tapahtui jotain kohtalokasta, toiminnan miehenä Pekkola oli joutunut tekemisiin Lapuan liikkeen ja muilutusten kanssa. Uudenmaan Sanomat toteaa hänen kuolemansa 80-vuotispäivänä "Tuli voittamattomia vaikeuksia, […]"
Metsänhoitaja, jääkärikapteeni ja kirjailija Sulo-Weikko Pekkola ampui itsensä 10.2.1931 40 vuoden iässä.

Teksti: Eija Kareno

LÄHTEET

Ellilä, E .J. : Herrana, heittiönä tai muuten ja muitten kiusana. – Meistä tuli kirjailijoita /toim. K. Sorjonen, V. Rekola. – Jyväskylä, 1947, s. 178-183.
Hyvästi Porvoo morjens Kalkutta : Sulo-Veikko Pekkolan elämänkaari. – Uudenmaan Sanomat 28.11.1970.
Sulo-Veikko Pekkola [Muistokirjoitus]. – Uusimaa 12.2.1931, no 17.
Suomen kirjailijat = Finlands författare 1917-1944 / toim. Hannu Launonen [... et al.]. – Helsinki, 1981. – s. 336.

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Herrana ja heittiönä. Pommarin ja värvärin muistelmia sotavuosilta. Jyväskylä: Gummerus, 1927
Hyvästi Porvoo – morjens Kalkutta! Jyväskylä : Gummerus, 1928
Ihmisten kiusana. Jyväskylä : Gummerus, 1928
Terveeks’ – Buddha! Jyväskylä : Gummerus, 1929
Ylistetty Etelä. Jyväskylä : Gummerus, 1929
Petsamoa perimässä. Porvoo : WSOY, 1930
Kalterijääkärit. I-II. Porvoo : WSOY, 1930-31
Amundsen, Roald: Elämäni ja tutkimusretkeni. Suom. Porvoo: WSOY, 1928