Immonen, Tapani
Elämäkertatietoa
Asunut Outokummussa vuodesta 1971
Perhesuhteet: Vaimo, kaksi aikuista tytärtä
Kansakoulun opettaja
Jääkiekkoilija, jääkiekkovalmentaja
Golfin toiminnanjohtaja
Perhesuhteet: Vaimo, kaksi aikuista tytärtä
Kansakoulun opettaja
Jääkiekkoilija, jääkiekkovalmentaja
Golfin toiminnanjohtaja
Tekstinäyte
Valakan alahuuli roikkui pitkällä, kun se hitaan arvokkaasti kääntyi Junailijankadulle. Kerimäen kartanon maitokuski istuskeli huolettoman näköisenä vankkureittensa etupäässä ja katseli niin lähelle aurinkoa kuin uskalsi. Mäkisen oli hyvä olla. Aurinko lökötteli jo näin varhain liikkumattomana paikallaan junailija Lahden talon katonharjalla. Harmaa sarkapusero oli liikaa, kesäpäivästä tulisi kuuma.
Mikään maitokuski Mäkisen maailmassa ei ollut nyt huonosti. Hänestä tuntui, ettei rumia, sateisia tai purevia talvisia päiviä enää koskaan tulisikaan. Ei se johtunut siitä, että Mäkinen olisi ajatellut tulevaisuuttaan tai edes huomista.
Päivä kerrallaan, oli Mäkisen tunnuslause ja siihen kiteytyi miehen koko yksinkertainen filosofia. Mutta hän ei sanonut sitä koskaan, vaan se purkautui hänen rauhallisesta puheestaan esiin irrallisena ja painokkaana. Hänen partainen suunsakin avautui vain muutaman millin - vain vähän enemmän kuin silloin, kun hän pusersi kapeitten huuliensa välistä pitkän ja ruskean mällisyljen.
Mäkinen ei tiennyt, että kadun yläpäässä Lehtokadun kulmassa repeytyisi hänen, ja miksei myös valakan, rauhallisen totunnainen maailma kerralla aivan repaleiksi.
[Kuolema kukkien aikaan. Gummerus 1969, s. 7]
Päivä kerrallaan, oli Mäkisen tunnuslause ja siihen kiteytyi miehen koko yksinkertainen filosofia. Mutta hän ei sanonut sitä koskaan, vaan se purkautui hänen rauhallisesta puheestaan esiin irrallisena ja painokkaana. Hänen partainen suunsakin avautui vain muutaman millin - vain vähän enemmän kuin silloin, kun hän pusersi kapeitten huuliensa välistä pitkän ja ruskean mällisyljen.
Mäkinen ei tiennyt, että kadun yläpäässä Lehtokadun kulmassa repeytyisi hänen, ja miksei myös valakan, rauhallisen totunnainen maailma kerralla aivan repaleiksi.
[Kuolema kukkien aikaan. Gummerus 1969, s. 7]