Honkasalo, Laura

Olen opiskellut taidehistoriaa Helsingin yliopistossa, olen asunut Irlannissa ja Englannissa. Kesäisin asun vanhassa röttelössä Kemiössä, talvella kerrostalossa Helsingissä. En halua isoa taloa enkä autoa, koska haluan kirjoittaa niin paljon kuin voin, eikä kirjoittamisella maksella lainoja. Yhteiskuntakelpoinen ammattini on toimittaja, mutta tällä hetkellä olen kirjoittava kotirouva.

Elämäni ensimmäinen valtava kirjakokemus oli Liisan seikkailut ihmemaassa, jonka äitini luki meille ääneen. Mielikuvitus pystyy mihin vain ja sadun keinoin voi kertoa tosielämästä enemmän kuin selittämällä. Olin pieni tyttö, joka kiipeili puissa ja katoilla ja eli kokonaan mielikuvitusmaailmassa, vaikka elämässä oli derivointia ja saksan epäsäännöllisiä verbejä. En osaa enää kiivetä puihin ja katoille, mutta elän puoliksi mielikuvitusmaailmassa. Minusta on hauskaa leikkiä, lukea satuja, pussailla lapseni kanssa, katsella tarkasti muurahaisia ja käydä leikkipuistossa. Rakastan kotirouvan elämää, koska kaikki ajatukset ovat omiani ja pikkuinen asuinkumppanini on minua viisaampi. Päivisin on hiljaista ja oravan näkeminen on suuri tapaus.

Elämäkertatietoa

MAKUASIOITA:

Unohtumattomia ja vaikuttavia taidelämyksiä:

Kirjallisuus: Christina Rossetin runot, Timanttiaukio, Venäläiset kansansadut, vanhat tietosanakirjat, Tiedon rajamailla, Virginia Woolf, Fedja-setä, kissa ja koira, Museon kulisseissa, Hassut hurjat hirviöt, vanhat virsikirjat.

Sarjakuva: Jenni Rope, Katja Tukiainen.

Musiikki: Miles Davis: Sketches of Spain & Ascendeur pour l'échafaud, Krokotiili Genan
syntymäpäivälaulu.

Elokuvat: hyvät kauhuelokuvat, joissa ei ole limahirviöitä eikä veriroiskeita.

Kuvataide: J W Waterhouse, Arthur Rackham, flaamien villit perspektiivikokeilut, Bill Viola.

Tilataide: Maaria Wirkkala.
Sisustustaide: 20-luvulla syntyneiden mummojen sisustukset.
Muotoilu: Maatuskat ja posliiniset Neitsyt Mariat, Jukka-lelun kirkkaanpunainen keinuhevonen.
Käyttötaide: 70-luvun Sarvis-astiastot.

Henkilö, johon voisin samaistua:
Tyttö Waterhousen maalauksessa Windflowers

Mielipaikka:
Olohuoneen lattia

Harrastukset:
askartelu, jooga, uinti, kauhuelokuvat, valokuvaus, uinti ja ystävät

Tekstinäyte

Silja oli sileäksi tallatulla rantapolulla, jonka pielissä kasvoi pietaryrttiä. Kasvit olivat vielä matalia ja vihreys heleää, sillä oli kesäkuu. Silja oli lapsi, hän mittasi maailmaa, talon ja rannan väliin jäävä lehto oli sellaista metsää, jossa sadut asuivat, jossa linnut nokkivat merkiksi jätetyt leivänmurut, jossa rungot siirtyilivät, kun niitä ei katso ja manalaisten sävelmät houkuttivat metsänpeittoon. Männynoksasta roikkui keinu, jonka naruissa oli jäkälää ja lauta oli kauhtunut harmaaksi. Silja istui keinussa, hän oli haltijatar, hänen hiuksillaan oli krassikruunu, joka tuoksui sinapilta, hän oli kahdeksanvuotias ja toivoi parasta ystävää, hän oli kahdeksantoista ja toivoi, että hänellä olisi mies, joka tulisi hänen kanssaan maalle ja ymmärtäisi kertomatta, että aamuisin hänen rakkain paikkansa oli portailla humalaköynnöksen katveessa, käsissä sinikukkainen kuppi, josta kukat olivat haalistuneet pois. Hän ei olisi enää ikinä yksin, vaikka krassipenkissä oli pelkkää multaa ja tuhkaa eikä hän nähnyt ensimmäiseksi aamulla vintin ikkunasta mummoa, joka istui kaislikossa soutuveneessä lukemassa kirjaa. Siljan ei tarvinnut enää koskaan istua iltaa Sonjan savukkeen sinertävässä savussa. Hänen ei tarvinnut enää koskaan katsella viiman vatvomaa vaahteraa sunnuntaiaamuisin, kun yöllä kaikki oli mennyt pieleen, kun kukaan ei ollut hakenut tanssimaan ja yöbussissa hänen selkänsä takana häntä rohkeammat naiset solmivat ihmissuhteita sanomalla: minulla olisi kyllä pullo punaviiniä.

Tomi istui laiturin päässä varpaat vedessä. Järven poikki kantautui lasten huutoja, he saivat valvoa, koska oli kesä. Uimisen jälkeen he paistoivat nuotiolla makkaraa ja nostivat hupparin hupun, jotta hyttyset eivät söisi päätä. He olivat pieniä ja heidän mummonsa eli vielä. Kun lapset kävivät maate, mummo kertoi heille sadun Taikalinnun sulasta. Silja istuutui Tomin viereen, Tomin takia hän oli tarponut synkkien metsien ja pölyävien hiekkamaiden halki, korkeiden vuorten ja syvien jokien yli. Tomilla oli terävät luut ja tukka kuin linnunpojan rintasulat, hänen selkärankansa tuntui kovana t-paidan alla, paita oli kulunut kuultavaksi. Kun Tomi oli ollut kahdeksan, hän oli lähtenyt yksin kalaan, koska hän oli halunnut olla iso. Hänen ehdittyään keskelle järveä aurinko oli kadonnut mustien pilvien katveeseen ja tuuli oli puhaltanut niin kovaa, ettei vene liikkunut, vaikka hän kiskoi airoista kaikin voimin.
Tomi katseli lasten hahmoja toisella puolella vettä ja sanoi: miksei lapsena tajua, että voi kuolla, vaan kuvittelee olevansa henkilönä seikkailukirjasarjassa, jossa on niin monta osaa, etteivät päähenkilöt voi kuolla? Ja miksi aikuisena pelkää kuolemaa joka hetki? Lapsena osasin olla onnellinen, mutta jos olen nykyään hetken onnellinen, se pelottaa ja masentaa niin paljon, että lopulta kaipaan onnetonta olotilaa. Silja suuteli häntä suulle ja sanoi: hys, älä puhu, paistan sinulle ohukaisia.

Uniruoho (2004, katkelma)

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia nykykertojia 4. Toim. Ismo Loivamaa ja Saara Vesikansa. BTJ, 2005.

Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 4. Loivamaa, Ismo. BTJ, 2004.