Lehtonen, Jouko

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Koulutus tai tutkinto

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

näytelmät

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

kokoomateokset

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

näytelmät

Muut teokset

Tyyppi

fyysinen teos

Kirjailijan omat sanat

Tuotanto monipuolista, pohtivaa, erityisalana aforismit

Elämäkertatietoa

Asuinpaikka Liperin Lehtolinna; Pohjois-Karjalassa vuodesta 1984

Perhesuhteet:
Isä Into Lehtonen, äiti Aune o.s. Uitee. 1. vaimo Mirja Laitinen 1970-71, 2. vaimo Terhi Väre -1973-82. Lapsi Jaro Antti Tapani s. 1975

Teol. maisteri 1977 Helsingin yliopisto
Pappina Espoossa 1978-84,
edelleen free lance -pappina

Toimittaja, kirjoittajakouluttaja

Sokeain kasetti- ja pistelehtien toimittaja v:sta 1974

Hämäläis-osakunnan Hälläpyörä-lehden päätoimittaja 1970-71, osakunnan kirjastonhoitaja 1972-73

Nuoren Voiman kriitikko 1972-84

Järjestänyt Lehtolinnan kirjoittajakursseja ja lasten taideleirejä v:sta 1990

Meriitit:
Kirjallisen Myrsky-ryhmän
perustajajäsen ja jäsen 1975-77

Espoon Kirjailijat ry:n jäsen,
yhdistyksen sihteeri 1978-80, pj. 1981-84

Pohjois-Karjalan kirjallisuuden läänintaiteilija 1988-95

Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin jäsen, Ukrin pj. 1991-95

Palkinnot:
Espoon taidepalkinto 1984

Tekstinäyte

Korkea Koveronvaara tavoittelee aamuin illoin pilviä. Pekasta tuntuu, että pilvet ovat täällä paljon lähempänä kuin muualla. Ne haluavat laskeutua alas, pyyhkäistä vaaranlakea ja viedä ihmisten murheet. Kun ne aamulla herättävät ja nostavat kuin tukasta ylös, laskevat ne illan tullen levollisen peittonsa ihmisen päälle. Vain keskipäivän hetkellä ne saattavat kaartaa niin etäälle, että katsojaa huimaa. Joskus ne häviävät kokonaan. Sellaisia päiviä ei ole hyvä tuijottaa.

Pekka istuu usein Olkihatun portailla, koska siitä näkee koko kylän paremmin kuin mistään muualta. Olkihattu on runoilija ja soittaja. Runous kasvaa kilvan parransängen kanssa ja soittoa säestää milloin tuulessa heiluva ruoho, milloin liplattava vesi veneen laidalla.

Kukaan ei tarkkaan ottaen tiedä, miksi hän pitää olkihattua. Se on kuitenkin päässä koko kesän aina syyskuun lopulle, mikkelinpäivään asti. Olkihattu tietää, että mikkelinpäivä on enkelien päivä. Hän ei väitä nähneensä enkeliä, mutta omituisen lehahduksen hän on nähnyt.

- Taivas muuttuu mikkelistä, hän sanoo.
- Miten se muuttuu? Pekka kysyi kerran.
- Se sulkeutuu, ei ole enää vaaraksi, Olkihattu sanoi.
- Jaaha, Pekka sanoi eikä ymmärtänyt sanaakaan.

[Puusampo. Kirjapaja 1985, s. 15-16]