Lehtineva, Tiina

Olen aina ollut tarinankertoja. Kun en vielä osannut kirjoittaa, kerroin
suullisia tarinoita ystäville, perheelleni ja opettajilleni. Ensimmäinen
isompi kirjoitustyö oli viisiosainen tarinasarja koirastani Ruusasta. Nämä
nitojalla toisiinsa kiinnitetyistä ruutupapereista koostuvat kirjaset ovat

vieläkin äidilläni tallessa. Sen jälkeen kirjoitin melkein mitä vain ja
tarinavihkoni täyttyivät nopeasti. Luin paljon, ja kirjastosta kannettiin
kotiin sylikaupalla uutta luettavaa. Yläasteelle siirryttyäni en löytänyt
oikein enää sopivaa luettavaa, joten päätin kirjoittaa oman tarinan.
Näin syntyi Unelmien painajainen. Seuraavana vuonna tarina jatkui ja lukioon
päästyäni minulla oli jo kolmen kirjan verran tekstiä.

Kirjoittaminen ei ole minulle harrastus tai työ, vaan hyvä ystävä. Se on
minulle terapiaa ja samalla rakasta puuhaa, josta tuskin voin koskaan luopua.
Olen kirjoittamalla oppinut itsestäni asioita, jotka muuten olisivat
jääneet piiloon, ja toisaalta olen saanut kirjojen hahmoista sellaisia
ystäviä, etten ole koskaan tuntenut olevani täysin yksin. Heidän luokseen
voin aina palata. Kirjoittaessa henkilöt heräävät eloon ja alkavat elää
omaa elämäänsä, minun tehtäväkseni jää kirjata tapahtumat ja
ajatukset ylös, tehdä heidät eläviksi. Kirjoitan itseäni pala palalta
rivien väliin, ja uskon, että joskus olen löydettävissä tuleville
sukupolville kaikkine arpieni kirjojeni sivuilta.

Heittäydyin kirjoittamiseen ja siinä saattaa mennä tuntikausia, ennen kuin
havahdun taas tähän maailmaan. Kirjoitan itsekkäästi siitä mistä
haluan. Kirjoitan itsestäni. Siirrän omat kolhuni ja kipuni kirjojeni
henkilöille ja tutkin, missä selviytymisen raja menee. En päästä
henkilöitäni helpolla, eikä se ole tarkoituskaan. On uskomatonta, mistä
kaikesta ihminen selviää, kun on pakko. Sen tutkiminen on innoittavaa.
Vuosien saatossa olen huomannut tavaramerkikseni muodostuneen juuri vahvat
kasvu- ja selviytymistarinat, joissa käsitellään syyllisyyttä, sairautta,
kuolemaa ja pelkoja. Samalla tarinoita tasapainottavat toivo, usko, rakkaus
ja ystävyys.

Koska kirjoittaminen on minulle tapa olla, hengittää ja ilmaista itseäni,
pidän itseäni onnekkaana, että olen saanut löytää tämän puolen
itsestäni jo nuorena, ja saanut rakentaa siitä itselleni ammatin.
Aikomukseni on jatkaa niin kauan kuin kirjoittaminen on ihanaa. Jos siitä
joskus tulee pakko, se ei ole enää sen arvoista.
Mottonne tai omat sanat: Ei ole väliä kuka olet, kunhan olet oma itsesi.
Rakasta sitä, mitä teet ja kuka olet, niin muutkin oppivat rakastamaan
sinua.

Elämäkertatietoa

Kirjallisuuteen liittyvät palkinnot:
Vuoden maineteko 2005 (Kurikan kaupunki)
Vuoden kirjailija 2011 (Aikamedia)

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Unelmien talli –sarja:
Unelmien painajainen, Aikamedia 2005
Unelmien laukka, Aikamedia 2007
Unelmien tahdon, Aikamedia 2008
Unelmien sinä, Mediapinta 2009
Unelmien lupaus, Mediapinta 2010

Älä itke enkeli, Aikamedia 2009
Piparminttupoika, Aikamedia 2011

Kuin perhosen tanssi, Aikamedia 2012

Tekstinäyte

Daniel pysähtyi oman hyttinsä suojaan. Hän nojautui suljettuun oveen ja
liukui lattialle istumaan. Piilotti pään käsiinsä ja yritti saada
päässä pyörivät mielikuvat katoamaan. Ne eivät kuitenkaan jättäneet
häntä rauhaan, vaan puristivat ja tiukensivat otettaan.

Daniel kompuroi ylös ja haki vodkapullon rinkan sivutaskusta. Käsi
pysähtyi korkille. Seinällä olevasta peilistä hän näki kuvajaisensa.
Se oli sun syy.
Hän istui sängylle ja kiersi vodkapullon auki.
Tee se. Tee se nyt.
Daniel joi pitkään ja irvisti, kun alkoholi poltti suuta ja nielua.
Hän kaivoi puhelimen taskustaan ja avasi tallennetut kuvat. Lyhyellä
selauksella hän löysi etsimänsä. Daniel katsoi kuvaa, jossa seisoi
moottoripyörän vierellä ajovarusteet päällä. Kuvan etualalla Henkka
hymyili pikkupojan innostunutta hymyä jäänsiniset silmät tuikkien. Ne
näyttivät kuvissa aina epärealistisen vaaleilta.
Mitä sä odotat?
Daniel kosketti sormenpäillään hellästi Henkkaa. Joi uudestaan.
Rinnassa pisti ikävä. Daniel tunnusteli sormillaan kaulassa olevaa
muistitikkua.
Mitä sä odotat?
Daniel laittoi puhelimen takaisin taskuunsa ja joi taas pullosta, josta
puuttui nyt kolmasosa. Alkoholi poltteli kurkkua, lämmitti vatsaa ja sumensi
päätä.
Vitutti. Edes tähän hän ei pystynyt ilman Henkkaa.
Ikävä kuristi.
Syytökset ja syyllisyys myrkyttivät hänen mielensä.

He ovat ajaneet ulos kaupungista, pois taajama-alueen pienten
nopeusrajoitusten, ja Henkka on siirtynyt kuljettajan paikalle.
Moottoripyörä keinuu mutkittelevalla tiellä taitavasti kuljettajansa
käsittelyssä.
Aurinko on jo laskenut, ja hämärä levittäytynyt maiseman ylle, kun he
ovat paluumatkalla. Tumma taivas alkaa sylkeä vesipisaroita harvakseltaan
heidän ylleen, ja Henkka pysäyttää bussipysäkille. On jotenkin liian
pimeää vuodenaikaan nähden.
”Vaihdetaan kuskia”, Henkka kääntyy sanomaan, ja Daniel näyttää
peukkua.
He nousevat pois pyörän selästä ja oikovat hetken jäseniään.Daniel
katselee taivaalle, jossa pilvien lomassa näkyy yksinäinen tähti
sinertävää taivasta vasten.
”Alkaakohan kunnolla sataa?” Henkka kysyy.
”Varmaan pelkkä kuuro.”
”Parempi silti, että sä ajat. Mulle on tässä pimeässä ihan
tarpeeksi.”
Daniel nyökyttelee ja nousee pyörän selkään. Hän odottaa, että
Henkka asettelee itsensä rauhassa taakse istumaan, ennen kuin kiihdyttää
maantielle. Puut vilisevät ohitse, kun he ajavat metsän läpi.
Ajovalo halkaisee pimennyttä maisemaa.
Daniel vilkaisee nopeusmittaria ja hidastaa, kun he tulevat mutkaan.
Keskellä tietä seisoo peura.

Meren suolaisuus tuntui hajuna ilmassa, kun vellova tumma aallokko houkutteli
Danielia, joka nojasi kaiteeseen ja tuijotti alas. Laiva nostatti
mennessään lisää aaltoja, jotka murtuivat mereen valkoisina
vaahtopäinä.
Daniel mietti, sattuisiko se.
Miltä tuntuisi, kun vesi lopulta nielaisisi?
Hän vilkaisi ympärilleen varmistuakseen siitä, että saisi kadota
kenenkään huomaamatta. Daniel puristi kaidetta kädessään voimakkaasti,
ponnisti ja nousi istumaan kaiteelle. Jalkojen alla ei ollut enää muuta
kuin meri.
Tule jo.
Danielin rinnassa puristi kaikki. Kasvoille putosi kyyneliä.

(Kun minä katselen taivasta, 2019, s. 65-69)

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 6. Loivamaa, Ismo. BTJ, 2009.