Ruohonen, Pentti

Kirjailijan muu nimi

Juhaninpoika
Jussi Puskuri
Puskuri
Ripa

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Kuolinaika

Kuolinpaikkakunta

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

romaanit

Kirjailijan omat sanat

Motto: "Kun minä jonain päivänä kuolen, haluan olla elossa.
Niin monet ihmiset ovat kuolleita jo eläessään."

Elämäkertatietoa

Asuinpaikka: Lieksa 1932-52, Kitee 1956-62, Pieksämäki 1961-

Meriitit:
Pieksämäen kaupungin taidepalkinto 1984

Paikallislehtien Liiton Antti-patsas 1988

Hopeinen Kulttuurin hyväksi -mitali Opettajain ammattijärjestöltä 1989

Ura:
Ylioppilas Lieksan yhteiskoulusta 1952
HUK Helsingin yliopistosta 1957

Uutistoimittaja ja toimitussihteeri Radio-Tiedossa Helsingissä 1955-56

Äidinkielen ja historian lehtori Kiteen keskikoulussa 1956-61

Kiteen lehden (nyk. Koti-Karjala) perustajajäsen ja 1. päätoimittaja o.t.o. 1960-61

Pieksämäen keskikoulun äidinkielen lehtori 1961-74 ja rehtori 1965-74

Pieksämäen yläasteen äidinkielen lehtori 1974-91

Pakinoitsija ja kolumnisti eri lehdissä ja yleisradiossa 1953 alkaen

Opetusneuvos

- - -

Luonnehdinta

Pieksämäkeläinen Pentti Ruohonen on kirjoittamisen monitoimimies. Hän on pakinoitsija, toimittaja, mikrohistorioitsija ja äidinkielen opettaja, joka maustaa teoksiaan huumorilla. Ruohonen on edistänyt monin tavoin eteläsavolaisen paikalliskulttuurin tuntemusta.


Faktaa

Pentti Ruohonen syntyi 1931 Helsingissä. Hän jäi yksivuotiaana täysorvoksi ja joutui äidin sisaren perheeseen Lieksaan kasvatuspojaksi. Kasvatusäiti oli kansakoulunopettaja. Pentti kävi kansakoulun ja kirjoitti ylioppilaaksi Lieksan yhteiskoulusta v. 1952. Sen jälkeen hän lähti Helsingin yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä, kirjallisuutta ja yleistä historiaa. Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon hän suoritti 1957. Sen jälkeen hän opiskeli vielä lehdistöavustajan ja toimittajan opintoja. Hän työskenteli toimittajana ja pakinoitsijana sekä äidinkielen lehtorina Kiteellä ja Pieksämäellä. Pieksämäellä hän toimi myös rehtorina.

Pentti Ruohonen oli naimisissa Terttu Lindroosin kanssa ja heillä on kolme lasta.

Ruohonen harrastaa kirjallisuuden lisäksi mm. musiikkia, karikatyyripiirustusta ja ilmailua.

Hän asuu Pieksämäellä.


Kirjailijaura

Pentti Ruohosen kasvatusvanhemmat olivat kirjoittavia ihmisiä, äiti kirjoitti romaaneja ja isä runoja.

Ruohonen uskoo saaneensa kirjoittamishalun geeniperintönä. Hän on kirjoittanut lähes koko ikänsä. Ensimmäinen kirja syntyi 13-vuotiaana ruutupaperille. Siinä hän kirjoitti ja piirsi kuvauksia sodasta ja sen sankareista. Samaan aikaan hän toimitti omaa Perhelehteä. Lapsena Pentti ahmi poikien kirjasarjoja, Tarzan- ja Mars-kirjoja. Myöhemmin hänen mielikirjailijoitaan ovat olleet mm. Aleksis Kivi, Veikko Huovinen, Väinö Nuorteva ja Simo Hämäläinen.

Vuoteen 1974 saakka Ruohonen kirjoitti ahkerasti lehtijuttuja ja pakinoita. Vuonna 1975 hän julkaisi ensimmäisen kirjansa, joka on pakinakokoelma. Sen jälkeen hän on kirjoittanut ja toimittanut kolmisenkymmentä teosta, pääasiassa pakinakokoelmia ja tilaustöinä mm. elämäkertateoksia ja historiikkeja.

* * *

Pieksämäen kaupungin taidepalkinto 1984.
Paikallislehtien Liiton Antti-patsas 1988.
Hopeinen Kulttuurin hyväksi –mitali Opettajain Ammattijärjestöltä 1989.


Pieksämäen kirjoittajat ry:n jäsen ja pj.
Suomen Maakuntakirjailijat ry:n jäsen.
Kirjallisuuspoliittinen toimikunta Itä, jäsen ja pj.

(Etelä-Savon kirjailijat)

- - -


Kätkäläisen isä kirjailija Simo Hämäläinen on kuvaillut joulupäivänä 75 vuotta täyttävää Pentti Ruohosta kirjoittamisen moniottelijaksi. Kuvaus osuu kohdalleen, sillä Ruohonen on kirjoittanut lähes koko ikänsä. Ensimmäinen kirja syntyi 13-vuotiaana ruutupaperille. Ruohonen kirjoitti ja piirsi siihen kuvauksia sodasta ja sen sankareista. Kirjan nimeksi hän laittoi Sodan Sankareja.

- Siihen aikaan äidinkielen tunneilla ei oltu kovin hartaasti, hän naurahtaa kielioppivirheelleen. Kirjan lisäksi Ruohonen toimitti ja piirsi lapsuudessaan omaa Perhelehteä 1940-luvun alkupuolella.

Tähän mennessä Ruohoselta on ilmestynyt 30 kirjaa ja valtava määrä pakinoita. Hän on ollut Pieksämäen Lehden vakituinen pakinoitsija jo vuodesta 1963 lähtien. Hänelle on myönnetty Pieksämäen Lehden Antti-patsas paikallislehden ja paikalliskulttuurin edistämisestä.

- Kasvatusäitini oli äitini sisko Annikki Turunen, joka kirjoitti kahdeksan romaania. Sieltä minä olen geenini saanut. Geenit ovat jatkuneet pojalleni Pertti Ruohoselle, joka toimii Savon Sanomissa uutispäällikkönä. Kirjoittaminen on tauti monien tautien joukossa.

Ruohonen teki toimittajan työtä 1950-luvun alkupuolella, jolloin hän oli uutistoimittajana ja toimitussihteerinä Radio Tiedossa. Kirjailijaksi hän katsoo tulleensa vuonna 1974, kun Pieksämäen Lehti kokosi hänen pakinansa kirjaksi, jonka nimeksi laitettiin Onneton Tunari.

- En ole romaanikirjailija, vaan enemmän historiikkien, elämäkertojen ja lyhyen proosan tekijä.
Ruohonen kertoo, että suuritöisin kirjoitustehtävä on ollut 1980-luvulla ilmestynyt Mikkelin läänin lukemistosarja. Kolmen osan kirjoittamiseen meni yhdeksän vuotta. Vuonna 1980 häneltä ilmestyi yhteensä viisi kirjaa.
- Elämäkerroista antoisin oli kirjoittaa 1981 ilmestynyt Keijo Liinamaan elämäkerta.

Ruohonen sanoo, että vaikka ikää on taulussa 75 vuotta, niin kynä vielä kulkee.
- Aion kirjoittaa niin kauan kuin se kynä pysyy vielä käsissä.
Ruohonen muistuttaa ihmisiä siitä, että heidän pitäisi tallentaa omaa elämäkertaansa. Vaikka sitä ei julkaistaisi kirjaksi asti, on se tärkeää tietoa lapsille ja lastenlapsille. Ruohosen mukaan jokaisen elämä on kirjoittamisen arvoinen.

(75-vuotishaastattelu Pieksämäen lehdessä 22.12.2006 / kirj. Jari Valanta)

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Kertomakirjallisuus:

Sodan sankareja. (13-vuotiaana käsin kirjoitettu ja kuvitettu, ei painettu) 1947

Onneton tunari : valikoima Pieksämäen lehdessä 1964-75 julkaistuista Juhaninpojan Juolahti mieleen -lauantaipakinoista. (Kirjoitettu Juhaninpoika-nimellä) Pieksämäen lehti 1975

Vain pieni kansanlaulu : romaani. WSOY 1980

Säästeliäästi : pakinoita. Etelä-Savon säästöpankki 1989

Maailman napa : pakinoita. (Kirjoitettu Juhaninpoika-nimellä) Pieksämäen lehti 1989

Orpopojan "valssit" : biografinen potpuri poimittuna pakinoitsijan pöytälaatikosta. Lions Club Pieksämäki 2001
Näytelmät

Tuolta puolen ylähäisen maan : kirkkodraama. Pieksämäen maaseurakunta 2003

Lisäksi runsaasti yhteisöjen ja yritysten historiikkeja

Elämäkertateoksia:

Jepen tarina. Lehtisepät 1977

Keijo Liinamaa : sovinnon mies. WSOY 1981

Vuorten vanhus - Timo Töyrylä : elämäkerta - antologia.
Lehtisepät 1985

Brahean Kriivari : Annikki Turunen in memoriam. A. Turusen perikunta 1999

Toimittanut teokset:

Putkinotkosta sydänmaalle : Mikkelin läänin lukemisto. Mikkelin läänin maakuntaliitto 1983

Punkaharjulta Päijänteelle : Mikkelin läänin historian lukemisto. Mikkelin läänin maakuntaliitto 1986

Heinolasta Heinävedelle : Mikkelin läänin kuntakirja. Mikkelin läänin maakuntaliitto 1989

Tekstinäyte

MUASSA MUAN TAVALLA

Minä sitä käväsin isossa mualimassa Mikkelissä. Kun tuli näläkä, niin hinasin Anna-Sivijän sinne ruokalaan. Restorankiksi ne sitä tuntu nimittelevän. Kinasteluksi mäni nuijen kanssa. Joku valakonauhallinen pisti nenän alle lappusa. Siinä sanottiin mittee saesi sinä päevänä syyvä. Muutaki suatto suaha jos tiesi mitä.

Mistee perkeleestä sitä meikäläenen tajuvaa, jotta t o m e t e s a v o i e on juustoa. Ja että t a r t a r a l a r u s s e on puahtoleivän pötkäle ja nuamioitu lehmänlihalla. Ja että p u i l l a p a i s e on jonniinnäköstä kalakeittova. Ja että s a t a r ä n t t i on sonninseläkettä. Kirjasin nuo nimet ylös, jotta suan suvulle kehuva. Mutta niistä juotavista ei muuta tolokkua suanu kun maejon ja koskenkorvan. Anna-Sivijä sano jotta kaks maetoo. Silläkö se näläkö mihinkä hävviis!

Minnuu rupesi risommaan se tärkeen näkönen ämmä sen kynäsä kanssa. Se suomensi koko ajan niitä risuaetaruokijaan. Se oli piättäny uottoo, mittee se ukko tilovvaa. Minä tilasin alakajaisiksi lyökkitölstötöstä rieskan kanssa ja sen piälle miähnävoeta. Ja maejosta minä sanon jotta se pittää olla hiesmaitoo. Se muija puri kynneesä puolivälliin ja kurkki silimillään missee oesi keittokirja tae turistin tulukki. Ei sillä väläkkyny, että nyt himotti Toropaesen väkkee sipulkeitto ja mujjeen ja matikan mätilöestä sotkettu leivänsärvin.

Kun siinä tuntu mänevän kynä kokonnaan murusiksi, niin minä esitin sille vaehtoehtoja, jos ei sen kyökki niin täyvellinen sattusi olemaankaan, mikskä se sitä luuli. Kysäsin ohimennen jotta oesko niillä ekryöree tahikka huoerpoekoo tai ies sipattija. Silimät sillä vipatti semmosessa tahissa, jotta näki het, ettei se munakkaasta eikä kalakeitosta eikä ies matikanlihapaestoksesta tienny yhtikäs mittää. Minä sille selevitin, jotta liemikäskii kävisi. Se kysy, mikä se on. Minä sanon jotta naariskapakalakeittoo se on tähän asti ollunna. Anna-Sivijä kahtel sitä ruusurintoo jo moettivasti, kun se ei tienny savolaesista sapuskoesta mittää.

Yhen äkkijä se valakonauhallinen haehtu. Se juputti männessään jotta hetkinen. Sen hetkinen venähti siihen malliin, jotta minä käväsin kyselemässä portsarilta alakoko niillä tarjoilunaesilla tännään jo kesäloma. Mistee se nyt mitä tiesi se portsarikkaan. Neljee markkoo se suomeksi kinusi kun myö lähettiin poekkeen.

Mäntiin syömmään toeseen kuppilaan. Siellä myivät savolaesta kalakukkoo, mutta kokkelmaetoo eikä piimävellijä niillä ollu. Mutta näläkä lähti. (1980)

[Maailman napa. Pieksämäen lehti 1989, s. 37-38]