Edessä koko elämä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1980

Teosarvio

Romaani alkaa tilanteesta, jossa halvaantuneen isän hoitamiseen vihkiytynyt tytär vapautuu rakkauden ja vihan sekoitteisesta ikeestään isän kuoltua. Yhdentoista vuoden hoitosuhteen päättyminen jättää kolmissakymmenissä olevan tyttären henkiseen sekasorron tilaan, missä elämännälkä, ankarasti katolisen isän kanssa omaksutut ajatustottumukset, uudet tehtävät sosiaalitarkkailijana ja rakkaus suhde toisen naisen aviomieheen synnyttävät niin vastakkaisia paineita, että hän suojattomuudessaan uudelleen kieltää itseltään oikeuden omaan elämään ja sitoo taas itsensä hoitosuhteeseen, joka osoittautuu pian hänelle ylivoimaiseksi. Ja vasta tästä toteamuksesta kasvaa rohkeus kiistää jatkuvien uhrien tarpeellisuus syyllisyydentuntojen kukistamiseksi. Päähenkilön problematiikka on vahvasti sidoksissa katolisen kirkon oppeihin ja syyllisyyden sovittamisen ideologiaan, mutta samalla tämä esikoisromaani on raikkaankirpeää ja epäsovinnaistakin kerrontaa ja pohdiskelua nykynaisen elämän ehdoista, vanhustenhoidon erilaisista keinoista ja siitä, kenelle vastuu heistä lankeaa jne. Virikkeellinen lukuromaani.