Lento tuntemattomaan

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1980

Teosarvio

Lentoaiheisten jännitysromaanien vaihtelunvara ei järin suuri ole, sillä enimmäkseen jännitys niissä rakentuu poikkeustilanteeseen lentokoneen ollessa lennolla ja keinoihin, joilla kone saadaan turvallisesti maihin sen jälkeen kun koneen ohjaaja on syystä tai toisesta toimintakyvytön. Tässä kokenut lennonopettaja omasta koneestaan käsin ja henkensä kustannuksella "puhuu" onnelliseen pakkolaskuun yksityiskoneen, jonka ohjaimissa on lentämisestä täysin tietämätön ja vain vaivoin hermonsa hallitseva nainen sitten kun ohjaajana toiminut poikays-tävä on saanut ilmassa äkillisen aivo¬verenvuodon. Tekijä on takakannen mukaan itse lennonopettaja, ja päteväl-tä ja asiantuntevalta teksti vaikuttaakin, jopa naislukijan kohdalta joskus turhan tekniseltä ja yksityiskohtaiselta. Pääteemassa olisi muuten riittänyt jännitystä kyllin, joten lennonopettajaa ja auttajaa uhkaamassa oleva murhasyyte kentän pinnassa maistuu vähän keinotekoiselta Iisätarpeistolta.