Kuolema kanavalla

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1980

Teosarvio

Sapo-sarja esittelee yhden keskeisistä uusista dekkarintekijöistä, hollantilaisen Janwillem van de Weteringin. Hän on syntynyt 1931, matkannut halki maailman, ollut buddhalaisena munkkina Japanissa, liikemiehenä ja poliisina Hollannissa. Hän on kirjoittanut kaksi Zeniä käsittelevää teosta sekä vuodesta 1974 ainakin seitsemän poliisiromaania, ensin äidinkielellään ja Yhdysvaltoihin muutettuaan englanniksi. - Tutustuminen tähän ensimmäiseen suomennokseen sekä hänen erääseen toiseen romaaniinsa täyttää odotukset. Wetering kiinnostanee eniten niitä lukijoita, jotka arvostavat jännityskirjallisuudessa yhä harvinaisemmaksi käyvää avaruutta, inhimillisyyttä ja lämpöä. Tämä "Kuolema kanavalla" on tosin rakennelmaltaan hiukan mahtipontinen (eksoottinen rikollisjoukkue harmaan arjen eläjien vastapainona), mutta mitään Fu Manchu -karmeilua ei toki ole tarjolla. Ulkomaisen kritiikin Weteringin yhteydessä mainitsemista kirjailijoista Simenon ja Freeling ovat omasta mielestäni häntä todella lähellä; Sjöwall/Wahlöön yhteiskunta-analyysiin Wetering ei niinkään pyri.