Turha joukko

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1980

Teosarvio

Sarjakuva "Turha joukko" on jo ennestään viikottainen tuttu Helsingin Sanomien lukijoille, mutta sarjakuvakirjaksi muodostettuna sen anti tuntuu vain paranevan. Ranskalainen tekijä ja hänen mainio suomentajansa suhtautuvat loistavalla ironialla ja varsin tasapuolisesti tukistellen siihen nuorälymystön keskinäiseen "kieleen", joka luutuu ihan yhtä hyvin kuluneiksi ja tyhjiksi fraaseiksi kuin minkä tahansa sukupolven tai ammattikunnan viljelemä "ammattislangi", jota huolettomasti käytellään enää itsekään tarkentamatta, mitä oikeastaan sanotaan ja tarkoitetaan. Juuri tästä sanojen ja käyttäytymisen ristiriidasta syntyy hyvinkin uuden tyyppistä sarjakuvakieltä, sanallista ja kuvallista ajan satiiria, joka viitoittaa tavallaan uusia mahdollisuuksia koko alueella. Todennäköistä on, että tämäntyyppisen sarjakuvakirjan lukijakunta rajaantuu pakosta joltiseenkin lukeneistoon, koska sen kärjekkyyksien omaksuminen edellyttää tuon "joukon" hengen ja asenteiden tuntemista.