Muistan, uneksin

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1981

Teosarvio

Kiehtova sarja runoilijan lyhytmuotoista proosaa: lapsuuden muistoja sijoitettuina uusiin ulottuvuuksiin, unien ahdistusta ja onnea sekä niistä kasvavia oivalluksia, impressioita ja todellisuuden tulkintaa irroitettuina siitä arkitodellisuudesta, mistä ne ovat lähtökohtansa saaneet. Tunnelmat ja mielialat vaihtuvat kaiken aikaa, fantasia ruokkii ja siivittää ja unen elementit liikuttavat ajatusta irti totunnaisesta. Sävyissä on huumoria, ahdistusta ja pelon enteitä. Carpelanilla on aina ollut onni tavoittaa myös laatuaan vastaavat suomentaiat. Lukijan osa tässä on tempautua mukaan, irtautua arjestaan - tai lannistua ja kenties jopa luopua.