Maigret ja selvänäkijä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1981

Teosarvio

Ennalta ilmoitettu ja myös tunnilleen toteutuva selvänäkijättären murha käynnistää Maigret'n joukkoineen niin vauhdikkaaseen toimintaan yhä monimutkaisemmaksi käyvän rikosvyyhden selvittämiseksi, että Maigret-kirjoille ominainen atmosfäärin tunnustelu jää lähes toissijaiseksi. Vähäväkiset poloiset saavat Simenonin silmissä armon ja ahneet, kovasydämiset riistäjät tuomion, kuten Maigret-moraliteeteissa enimmäkseen. Merkillisellä taituruudella vain tämäkin sangen monimutkainen mosaiikkikuvio täyttyy osastensa näennäisestä yhteenkuuluvuuden puutteesta huolimatta.