Kotomaani koko kuva

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1981

Teosarvio

Vuosien tauon jälkeen on Pekka Kejonen jälleen ryhtynyt runolle ja entiseen ammattiinsa, kirjailijaksi. Ei taito ole ruostunut, mutta muuttunut se on. Kotomaani koko kuvan säkeet ovat enimmäkseen taitavia: on luontoa, on mietiskelyä, on kulttuuria. Mutta se entisten aikojen kapinallinen, ärsyttävä, ristiriitainen kirjoittaja on selvästi kesyyntynyt, kypsynyt muitten runoilijoitten näköiseksi ja tapaiseksi. Kirjastonhoitajia hän kyllä muistaa niin kuin ennenkin - piikikkäästi. Toivotetaan tekijä kuitenkin tervetulleeksi ja odotetaan jatkoa: kyllä Kejosenkin sulkakynässä, siinä sorsansiivessä, vielä sininen elää. - Matti Waskilammen päällys on monimerkityksellisen sekava, takakansi musiikillisen apea.