Rakastuneita naisia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1981

Teosarvio

Kun takakansi ja jälkipuhe jo ylistävät tämän romaanin Lawrencen merkittävimmäksi ja maailmankirjallisuuden klassikoksi, tuntee itsensä vähintään omituiseksi kokiessaan kirjan ensilukemalta raskaaksi, väkisin konstruoiduksi, pateettiseksi ja väliin kyllästyttävästi itseään toistelevaksi. Malttaessaan mielensä hitaampaan nautiskeluun tuntee jo Lawrencen vimman ja otteen puida ja analysoida jokainen sielun nurkkaus, selittää omaa sanomaansa kyhätyn rakenteen läpi. Hän iskee modernisti kynsin ja hampain kiinni naisen vapautukseen ja miehen rooleihin, homoseksuaalisuuteen ja naisen outoon erotiikkaan, vallanhaluun ja alistamiseen. Lawrencen tyyli ei minusta kuitenkaan ehdi mihinkään tyylillisiin hienouksiin: tämä on puheromaani, neliödraama kahdesta sisaruksesta ja heidän miehistään, paljastava, kärsivästi intohimoinen, surullisesti humoristinen kohtalonkuvaus itsensätoteuttamisesta ja tuhosta.