Ruusunäyttely

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1981

Teosarvio

Suomalainen kirjailija ilkamoi harvoin eikä täällä ironiaa usein tapaa. Istvan Örkényn kolme pienoisromaania, joista Kissaleikki ja Tótin perhe ovat näytelminä menestyneet muutamissa Suomenkin teattereissa, valaisevat, mihin kaikkeen ihminen kykenee ja alistuu, kun hän haluaa pelastaa kasvonsa tai rakastamansa ihmisen. Kun budapestilainen 61-vuotias nainen elää kirjeitse ja puhelimitse elämäänsä Länsi-Saksaan muuttaneen siskonsa kanssa, kun vuoristokylän palopäällikkö perheineen liehakoi rintamalta lomalle tullutta poikansa esimiestä - vain lukija tietää pojan jo kaatuneen - ja kun nuori ohjaaja tekee televisio-ohjelman kielentutkijan, puutarhatyöläisen ja kirjailijan oikeasta kuolemasta, on kyse irvokkuudessaankin inhimillisesti merkittävästä tekstistä. - Outi Karanko vahvistaa viime vuosina kasvanutta unkarista suomentajien ryhmää.