Minä muistan

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1981

Teosarvio

Vammainen tai ei, sillä ei ole varsinaisesti tekemistä sen kanssa, että Lea Ahosen pienoinen esikoiskokoelma on monin kohdin herkkä ja satuttava niin sanoiltaan kuin kuviltaankin. Ulkoinen elämänpiiri saattaa olla kirjoittajalla suppea, sisäisin silmin ja kuulevin korvin hän tuntee enemmän kuin moni muu. Jotkut kuvat ovat entisen toistoa, mutta monet rivit myös ilahduttavat tuoreudellaan: onko meidän hoitomme toista kohtaan "sanoista lämmin", osaammeko puhua "pieniä punatupsuisia sanoja, ei vastaamista vaan kuuntelemista varten"? Minä jouduin itseäni mietiskelemään ja siitä voin vain kiittää.