Sähköpiano

V. 1953 ilmestyneessä teoksessa Vonnegut ei vielä ole totutun irtonainen, mutta kaikki hyvät ja mustan huumorin sävyttämät irvailut tunnistuvat selkeän juonen kuluessa. Kolmannen maailmansodan jälkeen Amerikan moraalia pitävät yllä johtajat ja insinöörit. Äärimmilleen mekanisoidut tehtaat tuottavat ylellisyyttä, ja suurin osa rahvasta kuuluu joko armeijaan tai ns. haluihin ja hylkyihin. Tarinan sankari on tri Paul Proteus, tehtaanjohtaja, joka tajuaa systeemin mielettömyyden ja siirtyy Aavepaitojen puolelle. Näiden kapina on tuomittu epäonnistumaan, mutta "sille että muistetaan" juovat kapinajohtajat viskipullonsa ennen antautumistaan. Tilanne on mitä sopivin vonnegutmaiseen ilotteluun: johtajat partiopoikamaisine hengenkohotusleireineen ja kilpailuineen, välissä vierailulla olevan saahin silmiin sattuvat mielettömyydet, ihmisten luokittelu tietokoneeseen tai television mielentilannostatusohjelmat. Vonnegutin sanoma irvimisen takana on vakava: ihmisen puolustaminen mekaanisen hyvinvoinnin ja automaation hallitseman yhdenmukaistamisen pyörteessä.