Matka

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1982

Teosarvio

Erkki Hyytinen on parinkymmenen vuoden tauon jälkeen julkaissut kolmannen romaaninsa. En ole hänen aikaisempiaan lukenut, mutta muistelen niiden saaneen hyvän vastaanoton, ja sympaattinen tämä paluukin kyllä on. Kysymys on Joukon, nuoren maalaispojan, matkasta katsomaan isää sotatoimialueelle jatkosodan ensimmäisenä kesänä. Pikareskin piirteitä matka saa varsinkin jaksossa, jossa Jouko ajautuu mustan pörssin kauppiaiksi paljastuvien ihmisten pariin. Lukiessa minua alkoi vähitellen häiritä Joukon tietty kasvottomuus, joka saa kaiken hänelle tapahtuvan tuntumaan jotenkin unenomaiselta eikä hänen kehityksensä kannalta lainkaan niin olennaiselta kuin kirjan lopussa vihjataan. Liiankin viljalti käytettyjen lehtiuutisten sirotteleminen tekstiin taas viittaa Hyytisen pyrkimykseen luoda dokumenttisävyistä ajankuvausta. Kerronnan tasot eivät oikein käy yksiin, siinä tämän sinänsä puhtaasti kirjoitetun romaanin pulma.