Kotomäki, Katariina

Ensimmäinen palkinto lyriikkasarjassa vuodelta 1991. Runo Repaleinen kieleni on julkaistu runoantologiassa Huuhteluaika (koonnut Risto Jalonen)
Jaettu ensimmäinen palkinto Pränttäreiden 35 vuoden kunniaksi järjestetyssä kirjoituskilpailussa. Runo / runot on julkaistu Pränttäreiden antologiassa Laulan niin että maailma raikaa
Useita kärkisijoja ja kunniamainintoja kirjoituskilpailuista
Jaettu II-sija Karjalaisten kesäjuhlien sävellys- ja sanoituskilpailusta vuodelta 1992.
Jaettu III-sija Karjalan Liiton solistikilvassa Laula siekii v. 1992 (laulu: Laatokka- valssi) Kuulen kuinka maani itkee laulu sijoittui 10:ksi tässä kisassa.

Mielikirjojani / -kirjailijoitani:
Nazim Hikmetin: Punainen omena
Pablo Neruda: Andien mainingit
Jannis Ritsos: Greklands folk
Ranskan modernistit: Paul Eluard, Andre Breton, Guillaume Apollinaire, Jack Prevert

Anna Ahmatova, Sergei Jesenin, Vladimir Majakovski, Edith Södergran, Elmer Diktonius, Katri Vala, Eino Leino, Saima Harmaja, Tulenkantajat, L. Onerva, Raamattu, Edith Piafin muistelmat (’Jumalani kuinka olen elänyt’) Eija Wagerin tuotanto, Arja Tiainen.
Lempisäveltäjäni: Jean Sibelius
Vivaldi, Johan Sebastian Bach, Merikanto, Beatlesit (John Lennon, Paul McCartney), Leonard Bernstein, suomalaiset kansanlaulut, Evert Taube, Abba

Ehdoton suosikkielokuvani: West side story
Pieni suklaapuoti, Casablanca, Piukat paikat, Pikku pariisitar, Tuntematon sotilas

Seuraava tapahtuma on puhutellut minua syvästi: Katsoin televisiota, siellä eestiläinen naiskirjailija puhui siitä, miten Viron maata on monin eri tavoin raiskattu Neuvosto-vallan aikana. Sitä kuullessa tunsin, että sain aivan ihmeellisen tunteen, että nyt on jotain erikoista tapahtumassa. Ryntäsin keittiöön (joka on työhuoneeni) ja äänitin uuden laulun. Laulu ikään kuin annettiin minulle valmiina. Sanat ja sävellys tulivat ehyenä kokonaisuutena nauhalle. Näin syntyi laulu: Kuulen kuinka maani itkee. Tällä hetkellä tärkeintä elämässä on, että saa olla terve ja että lapset ja aviomies voivat hyvin.

Olen myöskin kiitollinen aina kun luon uutta. Ympäristökysymykset ovat syvästi puhutelleet ja rauha maailmanlaajuisesti, miten voisimme elää täällä rinta rinnan. Ihmissuhteet ja rukous, hiljentyminen ovat tärkeitä, ne antavat voimaa selvitä arjesta; pienet rakkauden teot tuovat lohtua ja myös
toivottavasti hiukan onnentunnetta läheisilleni ja ympäristööni.

Kotomaakunnasta
Tänne pohjalaiseen multaan on minusta kasvanut ensin pieniä, sitten voimakkaampia juuria. Täältä Pohjanmaalta olen löytänyt aviomieheni (tavattiin tosin Tukholmassa), vaasalaisen legendan, Esko ”Kottis” Kotomäen. Hänen voimakkaan hahmonsa kautta olen löytänyt pohjalaisuuden ytimeen.
Mutta enne kaikkea hän on eurooppalainen, kasvanutkin koko aikuisikänsä Ruotsissa, ollut siellä jo sotalapsena. Täällä, pohjalaisessa maaperässä ovat syntyneet kaikki lauluni ja runoni, Lapsemme ovat käyneet täällä koulunsa, olen saanut täältä leipäni. Olen saanut täältä ystäviä, ihmiset ovat oppineet arvostamaan poikkeavaa olemustani.

Voimaini vuosina olin suurieleinen ja erittäin sanavalmis ja uskalsin tuoda mielipiteeni julki aika rohkeasti, joten en ollut täällä aina niin pidetty. Pohjalaisten kyky sietää erilaisuutta ei ole kovin vahva, se on tietenkin syy-yhteydessä tämän maakunnan historiaan.

En ole koskaan samaistunut valtaan, vaikka olenkin tehnyt lauluja ja runoja maan mahtaville. He ovat usein olleet tiennäyttäjiäni, kuten esim. Eino Leino, Nazim Hikmet (heidän kautta löysin runouden). Ruotsin edesmennyt pääministeri, Olof Palme oli minulle ikään kuin isähahmo asuessani Ruotsissa, on edelleen merkittävä henkilö minulle.

En ole useinkaan tuntenut itseäni yksinäiseksi täällä, mutta silti olen ollut monesti yksin, ilman ihmisten tukea. Se varmaan on syvästi vaikuttanut runouteeni. Kuvaan usein voimakkaita tunteita ja esim. rakkautta luonnon kautta, luonto on suuri innoittajani. Tunnen, että ihmiset ovat minut jättäneet oman onnensa nojaan.

Minusta pohjalainen ihminen olisi onnellisempi, jos hän olisi puheliaampi, näyttäisi voimakkaammin tunteensa, ilonsa, surunsa, uskaltaisi tai paremminkin osaisi olla herkkä, myöskin haavoitettavissa, jättäisi ja luopuisi elämän kovettamasta panssarista.

Pohjalainen ihminen on erittäin yritteliäs ja ahkera, mutta annos luovuutta ei olisi pahitteeksi, sillä täällä on vielä aika paljon taantumuksellisuutta ja haluttomuutta ymmärtää ja hyväksyä poikkeusyksilöitä.

On hyvä kasvaa henkisesti vahvaksi, kannammehan tätä Suomen keskiötä harteillamme. On Suomelle hyväksi, että myöskin me, pohojalaaset, kasvamme hengessä suuriksi, silloin kukoistamme, voimme luoda uutta, emme taannu, emmekä jähmety paikoillemme.

Pohjalaisuus ei ole staattinen tila, vaan muuttuva, kehittyvä prosessi. EU:n myötä voi pohjalainenkin ihminen omaksua suuren annoksen innovatiivisuutta, uudistua ja kehittyä. Meidän ei tarvitse hyväksyä pysähtyneisyyden tilaa.