Ihmeiden markkinat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1982

Teosarvio

Brasilian luetuimman ja tunnetuimman kirjailijan, tänä vuonna 70 täyttävän Jorge Amadon kuudes suomennettu romaani on varsinainen löytö sikälikin, että siinä värikkään, polveilevan ja mielikuvituksekkaan kerronnan keinoin on tarjolla myös mainio yleiskatsaus Brasilian kulttuuriin ja sen historiaan. Keskushahmona on bahialainen rotusekoituksen ja kansan oman kulttuurin puoltaja, akateemisten piirien ulkopuolella (tai liepeillä, eteneehän hän sentään eräässä vaiheessa lääketieteellisen tiedekunnan vahtimestariksi) tutkimuksiaan tekevä ja tutkimaansa elämää läpikotaisin kokeva Pedro Archanjo, ja kehyksenä on hänen satavuotispäivänsä viettäminen. Amado kuvaa herkullisesti ja samalla yleistettävästi tilannetta, jossa kansakunta on viimein valmis vastaanottamaan hyljeksityn neronsa 25 vuotta tämän kuoleman jälkeen - ja nimenomaan sitä, minkälaisen siloituksen hahmo tällöin tarvitsee kelvatakseen kaapin päälle. Aikakaudet ja näkökulmat vaihtelevat tässä koko ajan hedelmällisessä liikkeessä olevassa, hauskassa ja antoisassa romaanissa, jonka lukeminen on hyvän käännöksen sekä kääntäjän laatimien esipuheen ja sanaston ansiosta yllättävänkin vaivatonta.