Turkkilainen kytkentä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1982

Teosarvio

Viisi vuotta sitten esikoisdekkarinsa julkaissut Pekka Salo on noista ajoista kehittynyt nimenomaan kielen käyttäjänä: nokkelaa rakennelmaa rasitti tuossa Varjonaisessa muistaakseni hienoinen kuivakkuus, Turkkilainen kytkentä on vielä epätasainen sekin, mutta parhaimmillaan Salon ilmaisussa on meillä harvinaista purevuutta. Toinen asia on sitten, että Turkista Helsinkiin poukkoilevan tarinan perimmäinen asetelma on kovin pingottunut ja lopuillaan poliittisesti sillä tapaa tarkoitushakuinen, että luulisi lukevansa menneen vuosikymmenen Kotien radio- ja televisioliiton lennokasta pamflettia. Kovin innostava Salo ei ole myöskään ihmiskuvaajana: päähenkilöä myöten hän näkee kaikki hahmonsa jonkinmoista yleistä kylmyyttä ja kovuutta lukuun ottamatta jotensakin kasvottomina. Näinkin Turkkilainen kytkentä on sukua virtaviivaiselle kansainväliselle muotijännitykselle.