Kuulutetun kuoleman kronikka

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1982

Teosarvio

Marquez kertoo halunneensa tällä romaanillaan luoda todellisen kansankirjan, ja siinä hän onnistuikin: siitä otettiin espanjankielisen kaunokirjallisuuden historian suurin painos, 1,5 miljoonaa kappaletta, se julkaistiin huokeana laitoksena, ja sitä myytiin Latinalaisessa Amerikassa pelottavien kirjakauppojen ulkopuolella, kaduilla, niin paljon että tämän vuoden kesään mennessä kokonaismenekki oli jo yli 2 miljoonaa. Miksi tämä on tärkeätä? Siksi että Márquez sanoo tiiviillä, kirkkaalla "käänteisellä dekkarillaan" varsin paljon sellaisen yhteiskunnan luonteesta, joka perinteisellä miehisellä arvojen järjestelmällään syöksee tuhoon niin tapetun kuin tappajatkin, ne jotka kuulutettua kuolemaa toteuttaessaan yrittävät kaikin keinoin väistää predestinoitua rooliaan - turhaan, tietenkin, koska säännöt vaativat sisaren "kunnian" veristä palauttamista. Tarina on tosi ja liittyy Márquezin omaan nuoruuteen; kirjassa hän ja hänen sukulaisensa ovat koko ajan läsnä, ja näkökulma on tämänpäiväinen. Tämänpäiväisiä ovat myös tarinan ainekset - sovinnaissääntöjen verkossa pyristellään muuallakin kuin Márquezin kuvaamassa yhteiskun-nassa -, ja niistä syntyy hyvin vaikuttava kokonaisuus. Uudenlaista Márquezia tämä teos keskittyneisyydessään on, mutta tuskin pettymys hänen vanhoillekaan ystävilleen.