Paholaisen mosaiikki

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1982

Teosarvio

Amerikkalainen agentti Michael Havelock eroaa palveluksesta tapatettuaan KGB:n puolesta todistettavasti työskennelleen rakastettunsa Jenna Karasin. Nähtyään naisen Rooman rautatie-asemalla hän alkaa puida uudelleen tapausta ja sotkee korkeimman johdon kuvioita: ulkoministeri, karismaattinen tsekkisyntyinen Michaelin ystävä Anthony Matthias elää psykiatrien valvonnassa romahdettuaan ja tehtyään ydinsotasopimukset Neuvostoliiton ja Kiinan kanssa. Asioita sotkee lisäksi KGB:n kanssa vallasta taisteleva fanaattinen Vojennaja-järjestö, joka on soluttanut miehensä apulaisulkoministeriksi asti. Kyseessä on uskomaton sekasotku jahkailua, asioiden pitkäpiimäistä pohdintaa, aikaisin lukijalle paljastuvan "salaisuuden" ympäripyöritystä ja tietysti yksinäisen heroksen, sankari Michaelin, onnistunut taistelu byrokratian ja oikeudenmukaisuuden, rakkauden ja yksilön puolesta. Todella tuskastuttava lukukärsimys.