Pyhimys

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1940

Teosarvio

Rauhallisella ja sujuvalla tyylillä kirjoitettu kertomus edellisen maailmansodan aikaisesta Englannista: Muuan iäkäs pappi on niin harras ja maailman melskeistä erottunut, että häntä sopii verrata pyhimykseen. Hän joutuu kuitenkin julmalla tavalla perehtymään elämän todellisuuteen ja seurakuntalaistensa mielialoihin sen johdosta, että hänen kihloissa oleva nuori tyttärensä saa lapsen sulhasen sodassa kaaduttua. Pääosa kirjaa kuvailee tämän tapauksen' tekemää vaikutusta ei vain »pyhimykseen», vaan muihinkin henkilöihin. Teoksessa on paljon oikeaa ihmistuntemusta ja sydämellistä, vilpitöntä ihmisten vaikeuksien ymmärtämystä. Mutta kokonaisuudessaan se sittenkin tekee hauraamman vaikutuksen kuin tekijän. useat muut kirjat.