Kahdeksas päivä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1968

Teosarvio

Pienessä amerikkalaisessa kaivoskeskuksessa V. 1902 toinen kaivoksen johtajista ampuu toisen molempien vaimojen ollessa silminnäkijöinä. Ampuja kiistää syyllisyytensä, mutta hänet tuomitaan teloitettavaksi. Matkalla teloituspaikalle hänet tuntemattomien avustajien toimesta vapautetaan ja saatetaan pakenemaan. Vuosia myöhemmin hänen syyttömyytensä vahvistetaan. Tämän erikoisen tapahtumasarjan puitteisiin tunnettu ja nyt jo varsin iäkäs amerikkalainen kirjailija on punonut mittavan sukukronikan, joka on suomennettu miltei lämpimäisasteelta. Teos on monitasoinen, henkisesti rikasantinen ja sen henkilöt niin todellisia, että heitä todella pitää kerran eläneinä ihmisinä - ties ovatko. 'San Luis Reyn sillan' tekijän toinen voimannäyte.