Kolmekymmentä hopearahaa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1973

Teosarvio

Kertomus elämästä -kilpailun tuotteita oleva Martikan teos kuvaa jatkosodan jälkeistä aikaa, nuoren maalaistytön kokemuksia piikomisesta, miehistä, ompelijaksi valmistumisesta. Kaksi kertaa tyttö varastaa ja joutuu myöhemmin vastaamaan niistä vankilaan pariksi vuodeksi. Martikan kirjoitustyyli on varsin tasapaksua muistiinmerkintää, missä ei tyylillisiä hienouksia juuri tapaa, myös teoksen rakentelu on väliin melkoista hyppelehtimistä, Mutta eittämättä lukiessaan saa kiinni väärentämättömästä ajantunnelmasta, aidoista tytön mielenliikahduksista - varsinkin vankilassaolon kuvaus kasvaa mittavammaksi analyysiksi yksilöstä isossa rattaassa, köyhyydestä ja vankiryhmän normiston paineesta. Mielenkiintoista on myös uskonnon mielenterveydellinen osuus. En tunne muita kilpailun kirjoja, mutta Martikan romaani on ansainnut selvästi julkistamisensa nimenomaan jos sitä vielä vertaa pienkustanteiden tasoon.