Kaikki langat käsissä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1988

Teosarvio

Nuoruuden tuotanto ei aina ole välttämättä huonoa. Follettkin pitää sitä parhaana ilman menestystä jääneenä salanimellä tehdyistä kirjoistaan. Kirja on tehty ilman varsinaista keskushenkilöä, ja tapahtumat nivotaan yhteen eri henkilöiden näkökulmista. Follett itse sanoo tekniikan olleen kunnianhimoisen, mutta ei toimineen tiellä menestykseen - seuraava kirja olikin Neulansilmä... Kaikki langat käsissä on viihdyttävän helppolukuinen ja näppärä kirja, missä koetellaan lontoolaisen lehtimiesmoraalin rajoja vanhan kyynikon ja nuoren uskalikon kera. Lehti ei paljasta tietojaan pankkiryöstön rahojenkäytöstä tai virkamiehen kiristyksestä, koska todisteita ei ole ja lehtiyhtiön osakeomistaja on mukana mustassa bisneksessä. Rangaistus kuitenkin tulee, mutta alhaalta, sorrettujen puolelta, ja silloinkin vähä-älyisen pojan hahmossa.