Isä

Isä oli jo käytännössä jättänyt perheen, kun nuorin poika Hannu syntyi. Sunnuntaipäivien vierailuista isän luona tee- ja keksitarjoiluineen jäi pikkupojalle piinalliset muistot. Onneksi kotipihalla Kalliossa odotti kaveripiiri, joka antoi toisenlaiset elämässä pärjäämisen eväät. Isä oli arvostettu kansakoulunopettaja, mutta hän oli myös harrastajakirjoittaja, maalari, säveltäjä, puuveistosten ja ex libristen tekijä. Hänellä oli siis paljon taiteellista kunnianhimoa, mikä johti kilpailuasetelmaan oman pojan kanssa. Yhteydenpito isän ja aikuisen pojan välillä kulki lähinnä kirjeitse, mutta isän musta pitkä varjo yllätti kerta toisensa jälkeen. Hannu Mäkelä kertoo koskettavasti koko elämänsä mittaisesta pyrkimyksestä saavuttaa isän hyväksyntä. Hän tavoittaa laajemminkin isiään etsivien poikien tunnot, vaikka kaikkien kamppailu ei ehkä ole yhtä ankaraa. ”Sinusta, Hannu, ei ikinä tule kirjailijaa”, oli tämän isän jyrkkä arvio pojastaan, ja se säilyi murtumattomana 102-vuotiaana kuolleen isän elämän loppuun.