Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Musta Miksu, taikurikissa

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Venlalle on haettu oma kissa maalaistalosta. Kissa on pieni, ihan musta ja sillä on keltaiset silmät. Nimekseen se saa Miksu. Seuraavana aamuna Venla ei millään haluaisi jättää Miksua yksin kotiin, mutta kouluun ja töihin on lähdettävä, muu ei auta. Kun äiti ja Venla tulevat iltapäivällä kotiin, Miksu odottaa kerrostalon ala-ovella. Kuinka se on päässyt viidennestä kerroksesta alas? Parvekkeen kautta on mahdotonta päästä alas ja tuskinpa kissa mahtuisi postiluukustakaan.

Seuraavana päivänä Miksu löytyy kaupungin toiselta puolelta antiikkiliikkeestä. Se on tullut sinne vanhan lipaston laatikossa. Käsittämätöntä! Onko Miksu taikurikissa? Vielä oudommaksi asiat muuttuvat, kun eräänä päivänä Venla ja äiti löytävät Miksun kiltisti kotoa nukkumasta, mutta se on muuttunut valkoiseksi. Siinä olisi ollut jo ihan tarpeeksi mietittävää, mutta sitten Miksu ilmestyy lastenohjelman taikuriohjelmaan. Kyllä, Miksu on taikurikissa! Venla on asioiden kulkuun oikein tyytyväinen, mutta äiti alkaa saada taikuudesta tarpeekseen. Asiat alkavat selvitä, kun Miksu tuo eräänä päivänä mukanaan pienen kirjeen, jossa Topi Taikuri pyytää Venlaa ja äitiä naapuriin päiväkahville.
(Marjatta Yamamoto/ Sanojen aika)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

102

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä