Hellyys

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1944

Teosarvio

Viljo Kajavan uuden kokoelman keskeisimpänä tuntona on todella hellyys, jonka voimaansa varttunut mies kokee lapsen edessä. Kokoelma sisältää eräitä yksinkertaisin sanoin tavoitettuja, mutta ylevästi sisältörikkaita lapsirunoja. Yksinkertainen luonnollisuus leimaa yleensäkin näitä runoja, jotka sen ansiosta vaikuttavat rehdin lämpimiltä ja voimakkailta. Syvää miehistä varmuutta ja lujuutta tulkitsevat myös isänmaalliset runot, ja todella omalla alallaan runoilija on luodessaan hienoja, eläviä maisemakuviaan ja hiljaisia maalaistaulujaan. Maa, multa osoittautuu myös syvästi tajutuksi elämänsymboliksi, joka liittää runoilijan kansan ja maan kaikkiin kohtaloihin. Hyvä, selkeä, kaunis runokirja.

V. S.