Kirurgi Kaliforniassa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1965

Teosarvio

Venäläissyntyisen, mutta sittemmin peräti kansainvälistyneen kirurgin minä-muotoiset muistelmat jatkuvat jälleen uuteen maahan sijoitettuina ja yhden miehen kokemiksi yhä uskomattomampina. Tällä kertaa hän satunnaisten mieleenjohtumiensa ansiosta viettää pitkähkön ajan Kaliforniassa pienen, mutta hienon yksityissairaalan pääkirurgina ja esittelee sikäläisiä lääketieteellisiä erikoistapauksia ja ihmiskohtaloita entiseen, jokseenkin itsetietoiseen tapaansa. Joitakin kiintoisia välähdyksiä sikäläisistä sairaalaolosuhteista ja lääkintähuollosta, mutta tuskin muuta tosissaan otettavaa.