Mikko Papirossin taivaallinen niskalenkki

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

12/1972

Teosarvio

Epäromaaniksi tekijä määrittelee teoksensa, ja tavanomaisuudesta sitä ei todellakaan voi syyttää. Lukija määrittelisi sen kenties ilotteluksi, sillä vakavatkin asiat käsitellään ikään kuin virnistys suupielessä. Daniel Katz parodioi, ja tilanteet, joita ei ole paljon, hän paisuttelee sekä sanallisen ilakoinnin että juonellisen liioittelun keinoin. Täten romaani helposti pyrkii hajoamaan puitteiltaan, mutta eräänlainen huoleton ilo, etten sanoisi huikentelevaisuus, vallitsee alusta loppuun. Sehän käy ilmi jo kirjan nimestäkin.