Unohtamisen vimma

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1984

Teosarvio

Kannen sivuliepeessä opiskelija ja esikoiskirjailija Jouni Numminen mainitaan erääksi nuorison taidetapahtuman voittajista. Tietty opiskelijamaisuus, olkoon kyse sitten ajattelusta tai vain ilmapiiristä, näkyykin jossain määrin sekä runojen asenteissa että käsittely tavassa, mutta samalla kokoelma kuitenkin osoittaa selvien kirjoittamisen valmiuksien olemassaolon. Nummisen teksti kulkee vaivattomasti ja sujuvasti, ja kielikuvat ovat paikoin raikkaan osuvia, mutta syvyysulottuvuudet näistä runoista toistaiseksi enimmältään puuttuvat, ja turhan usein teksti menee pelkäksi näppäröinniksi.