Häät "Arkissa"

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1959

Teosarvio

Nuori norjalainen kirjailijatar pohtii virkistävällä ja terävällä tavalla taiteilijahengen ja aineellisen poroporvarillisuuden välisiä eroavuuksia ja ristiriitoja. Ensinmainuttua edustavat lähinnä omalaatuiseen taloonsa sijoittuneet kolme taiteilijaveljestä, säveltäjä, maalari ja huilunsoittaja, joiden elämää ja katsomuksia tekijä kuvailee mitä hauskimmalla tavalla, ei suinkaan aina ihannoiden. Mutta jos taiteilijaelämään monasti liittyvät omituisuudet saavat pikku näpäyksiä, niin joka tapauksessa tekijän myötätunto on lähinnä sillä taholla eikä poroporvarillisuuden puolella. Miellyttävä tuttavuus tämä uusimman norjalaisen proosan tuote, aina perin onnistunutta kansikuvaa myöten.