Velvoitus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1943

Teosarvio

Helvi Hämäläinen jatkaa edellisessä erikoislaatuisessa teoksessaan alkamaansa yksityiskohtaiseen kuvailemiseen perustuvaa tyyliä. Se on kuitenkin tullut jonkin verran yksinkertaisemmaksi ja suhtautumisessa kuvattuihin henkilöihin on tällä kertaa enemmän lämpöä. Romaani kemisti Hanna Lehtoniemestä ja lääkäri Mauri Meltolahdesta käsittelee suurelta osin niitä ristiriitoja, mitä sekä naisen että miehen kohdalle voi aiheutua työn sekä kodin y.m. henkilökohtaisten vaatimusten välille. Monessa suhteessa mielenkiintoinen kirja, mutta ei mikään merkkiteos.

H. K-la.