Naisen puoli

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1972

Teosarvio

Parin vaikeaselkoisen väliteoksen ("Kuin lähtö" ja "Herra Petteri lähti merille") jälkeen Iikka Vuotila on palannut ensimmäisten voittojensa alueelle, kirjoittamaan puhdasta ja oivaltavaa proosaa elävistä ihmisistä ja läheisistä asioista. Paluu on vielä hiukan vaatimaton: Vuotila rajaa alueensa kaidaksi ja toteuttaa tavoitteensa sitten tuolla alueella huolellisesti. Grynderin mitenkuten rakentama rivitaloalue, jolle ihmiset viimein keski-iän partaalle saakka säästettyään pääsevät velkoineen muuttamaan, on kirjan ympäristö, jota tarkkaillaan neljääkymmentä lähenevän kotirouvan näkökulmasta. Suomalaisen keskiluokan kriittisenä kuvauksena "Naisen puoli" on näinkin kiintoisa; Vuotilan ensimmäiset romaanit "Virrensiru" ja "Paljon haltijaksi" todistivat, että kirjailijan liikkumavara on laajempi.