Lapseton äiti

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1961

Teosarvio

16-vuotias perhetyttö saa lapsen, jonka tytön vanhemmat vastoin tämän tahtoa luovuttavat ottolapseksi tuntemattomaan paikkaan, koska eivät itsekkyydessään ja sovinnaisuudessaan salli tytön avioitumista lapsen isän kanssa eivätkä liioin suostu ottamaan vastuuta pienokaisesta. Vasta 13 vuotta myöhemmin lapsensa menettänyt äiti ryhtyy aviomiehensä tukemana ottamaan selvää lapsen kohtalosta ja toteaa aikoinaan tapahtuneen olleen kokonaan lain vastaista ja tarkoituksettomuudessaan julmaa. Romaanin teema on ehdottomasti ajattelemisen arvoinen ja nyky-yhteiskunnassa jopa monen kohdalla kipeästi tosi. Silti romaanin toteutuksessa on myös heikkouksia, jotka aiheuttavat lukijan kohdalta liian monia kysymyksiä kirjan päähenkilöiden tekemisien ja ennen kaikkea tekemättä jättämisien suhteen, jotta kirja kaikkinensa vakuuttaisi. Joskus tekijä tuntuu myös liiaksi vetoa van vain lukijan tunteeseen, sillä aidossa herkkyydessä särähtää kohdittain hieman tehosteinen pateettisuus. Aiheensa vuoksi tämä kirja ei ole yhdentekevä, joten siitä syystä kirjastoihinkin.