Moderato cantabile

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

8/1967

Teosarvio

Hento, mutta tunnelmaltaan tiivis 'Moderato cantabile' (1958) on ikään kuin novellinomainen harjoitelma kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyttä ja läheisesti samanaiheista romaania 'Puoli yksitoista kesäiltana' (suom. 1963) varten. Duras on ilmeisen kiinnostunut rikoksen aiheuttamasta tunnelatautumasta, joka heijastuu kiihtymyksenä lähiympäristöön sattuneisiin ulkopuolisiin. 'Moderato cantabilessa' kaksi eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvaa ihmistä joutuu veriteon silminnäkijöiksi, ja sen aiheuttama tunne reaktio vetää heidät uusiin kohtaamisiin, keskusteluihin ja merkillisiin samaistuksiin rakkaudesta johtuneen veri työn osapuoliin, kunnes tiet jälleen eroavat. Tyyli on äärimmilleen hiottua ja vivahdetarkkaa, mutta omasta puolestani katsoisin myöhemmän romaanin ilmaisevan enemmän itse aiheesta.