Paperimiehet

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1985

Teosarvio

Tämän romaanin käsikirjoituksen oli William Golding juuri jättänyt kustantajalleen, kun hän syksyllä 1983 sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Ilman tätä tietoa teos olisi helposti koettavissa kirjailijan omana kommenttina palkinnon herättämistä ristiriitaisista tunteista. Toisaalta hän toki on Kärpästen herrasta lähtien, tuosta romaanista joka jostain syystä on sekä kultti- että koulukirja, sekä suosittu että suositeltu, ollut niin tutkijoiden kuin lukijoidenkin ahdisteltavana siinä määrin, että Paperimiesten kitkeryys käy ymmärrettäväksi. Aika merkillinen sekoitus farssia ja paatosta tämä romaani on, eikä se ainakaan minun silmissäni kestä edes 200 sivun suppean mittansa aikaa. Se on enemmänkin puuskahdus kuin kirjallisuutta, olkoonkin että kertoja-minän itseironian ja itsesäälin välillä vaihtelevat sävyt on tavoitettu joskus jopa vaikuttavasti.