Merinoita

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1977

Teosarvio

Kyllähän tämän uuden macleanin lähtökohta käyttökelpoinen on - kansainvälisten öljy-yhtiöiden kilpailu saattaa toki kylvää sodan siemeniä. Varsin nopeasti liukuhihnakirjailija kuitenkin pudottaa aiheen käsistään ja rupeaa väsyttävän ilmeettömästi luetteloimaan erilaisia operaatioita, joihin osallistuvat ihmiset jäävät pelkiksi nimiksi. Ruumiita tulee tuhottomasti, ja tekijän suhde keskushahmoonsa, keinoista piittaamattomaan lordi Worthiin, on loppujen lopuksi ihannoiva. Lapsekasta ja arveluttavaa viihdettä siis.